Hän tohti yhtä vähän saada aikaan minkäänlaista melua saarella kuin sytyttää siellä tultakaan ja sentähden hän laittoi itselleen työpajan kivilouhikkoon. Sieltä hän myöskin toivoi löytävänsä tarvittavia työkaluja, kiviä ja ehkä jonkun rautapalasen, joilla takoa läkkilevyn mieleisensä muotoiseksi: litteitä kiviä alasimeksi ja pöyreitä taltoiksi. Toisilla terävillä hän taasen koettaisi leikata levyt kahtia.
Se työ olikin vaikeinta ja kestikin kolme päivää, ennenkuin hänen onnistui muodostaa itselleen lusikka. Epävarmaa kuitenkin on voisiko kenkään edeltäpäin tietämättä arvata sitä lusikaksi. Mutta muoto oli tässä sivuseikka, pääasia oli se, että hän tulisi toimeen tuolla kummallisen muotoisella lusikalla. Eihän kukaan muu ollut sillä syöpä, ei siis kukaan myöskään ollut moittimassa sen vaillinaisuuksia.
Voidaksensa saada itselleen tuota toivottua keittoa puuttui häneltä ainoastaan voita ja kasviksia.
Voita hänen täytyi ostaa samaten kuin leipää ja suolaakin, sen hän varsin hyvin tiesi, sillä eihän hän voinut omin käsin valmistaa sitä, kun ei ollut maitoa ellei sitä ostanut.
Mutta kasviksien oston hän kyllä välttäisi, niitä kun kyllä kasvoi niityllä vaikka viljelemättöminä. Sieltä hän kyllä löytäisi suolaheinää pinaatin asemasta, mutta myöskin porkkanoita ja sokerijuuria, vaikkeivät olleetkaan niin suuret ja kauniit kuin viljellyt, mutta siltä kyllin hyvät hänelle.
Pitihän hänen sitäpaitsi osata saada jotain muutakin kuin munia ja kasviksia, josta saada itselleen päivällinen, kun hänen oli onnistunut valmistaa itselleen keittoastioita, läkkisen kasarin ja puisen ottimen. Olihan kalojakin lammikosta saatavana, jos hänellä vaan oli aikaa niiden onkimiseen. Mitä häneltä puuttui saadaksensa niitä? Onki, johon sai vavan metsästä, siimaa ostamastaan ompelurihmasta jota vielä oli melkoinen määrä jäljellä, ja matoja maasta. Hänen ei tarvinnut ostaa muuta kuin koukku. Tallin edustalta poimimillaan jouhilla hän sitten vahvistaisi siimansa siihen määrin, että sillä voisi onkia useita lajia kaloja. Koettaessaan hän kuitenkin näki miten muhkeimmat kalat lammen kirkkaassa vedessä halveksivasti karttoivat hänen yksinkertaista siimaansa pitäen sitä liian halpana. Muutamat pienenlaiset kalat vaan tarttuivat onkeen, mutta olivat nekin kyllin riittävät hänelle.
Kahdeskynnneneskahdes luku.
Perrinen aika kului niin tyystin kaikissa näissä askareissa, ettei hänelle jäänyt ensinkään aikaa käydä Rosalien luona. Eräältä kumppaniltaan, joka asui mummo Françoisen luona hän joka päivä sai kuulla miten Rosalien laita oli, ja kun hän sitä paitsi pelkäsi joutuvansa tekemisiin tuon kauhean Zenobie tädin kanssa, antoi hän toisen päivän kulua toisensa perästä käymättä tuttavaansa katsomassa. Mutta viimein eräänä iltana hän päätti olla menemättä suoraan kotiinsa, kun hänen jo edellisenä päivänä oli onnistunut saada onkeensa pieni kala, jonka jo oli valmiiksi keittänyt, niin ettei hänen sinä päivänä tarvinnut ryhtyä ruuan laittoon.
Sattumalta Rosalie istui yksin pihalla omenapuun siimeksessä Perrinen saapuessa. Huomatessaan Perrinen hän astui häntä vastaan sanoen osaksi iloisesti, osaksi moittivasti:
"En luullut teidän enää milloinkaan aikovan käydä täällä."