Tärkeimmät kaikesta olivat nyt metsästys ja kalastus, sillä ellei hänen onnistuisi saada munia ja kalaa, niin päivälliseksi ei tulisi muuta kuin vihanneskeittoa, joka yksinään olisi kerrassaan liian laihaa.
Perjantai- ja lauvantai-illat hän kulutti tutkimalla lähiseutua toivoen löytävänsä heinäkurpan pesiä, joista saada joku tahi joitakuita munia. Tosin kyllä kurpan munat ovat pienemmät kuin sorsan, mutta hänellä ei oliot varaa valita. Sitä paitsi onnisti hänen kalastuksensa tavallista paremmin, niin että hän kastemadolla höystetyllä siimallansa veti maalle suuren kauniin kyhmyselkäisen ahvenen, kyllin suuren riittääksensä sekä hänelle että Rosalielle. Vielä lisäksi hän tahtoi jälkiruokaakin ja sitä hän sai karviaismarjapensaasta, joka oli kasvanut kaatuneen raidan rungosta. Voipi olla etteivät marjat vielä olleet täysin kypsyneitä, mutta karviaismarjat ovat semmoista lajia, jota voi syödä vähän kypsymättömänpuoleisinakin.
Kun Rosalie sunnuntaina keskipäivällä saapui kivilouhokseen oli Perrine jo siellä tulensa ja pannujensa luona, jossa keitto kiehua porisi.
"Olen juuri odottanut teitä ennenkuin suurustan keittoni tällä munalla", lausui Perrine. "Teidän ei tarvitse muuta kuin terveellä kädellänne hämmentää sillä aikaa kuin minä varovasti kaadan keiton siihen. Leivän olen jo ennestään leikannut kuutioiksi."
Rosalie ei epäillyt ottaa osaa ruoan valmistukseen vaikka olikin juhlan kunniaksi pukeutunut pyhävaatteihinsa, sillä olihan tuo toimi leikkiä vain ja sitäpaitsi hänen mielestänsä erittäin hauskaa.
Kohta oli keitto valmis eikä puuttunut muuta kuin sen kuljettaminen saarelle ja sen teki Perrine.
Kohteliaisuudesta vierastansa kohtaan, jolla vielä oli käsi siteessä, oli Perrine asettanut siltapuun entiselle paikalleen.
"Tämän seipään avulla", hän lausui, "minä tavallisesti kuljen tästä ylitse, mutta se ei käy päinsä teille, jolla vielä on käsi kipeänä."
Ovi avattiin ja Rosalien silmien eteen levisi pieni sievonen maja, jonka kaikkiin neljään kulmaan Perrine oli märkiin sammaliin pannut suuret kirjavat kukkavihot — keltaisia kurjenmiekkoja, sinisiä kukonkaonuksia, punertavia rimpiä ja lattialle laittanut "päivällispöydän." Tyttö ei voinut olla ilmaisematta ihastustaan, vaan lyöden kätensä yhteen huudahti:
"Oi, kuinka kaunista!"