"Ihan loppuun kulunut; mutta minä vakuutan ettei se laiskuuteni eikä huolimattomuuteni tähden ole tullut semmoiseksi, vaan varojen puutteesta."
"Ei sinun ole tarvis puolustaa itseäsi. Mutta siinä pitää muutos tapahtua. Voit mennä rahastonhoitajan luokse saamaan häneltä määrälipun, jonka nojalla voit rouva Lachaiselta ostaa kaikki mitä tarvitset täydelliseen pukuun, liinavaatteita, hattuja, leninkijä."
Perrine kuunteli, ikäänkuin sokean vanhuksen sijasta olisi puhunut ihana haltiatar ojentaen taikasauvaansa häntä kohden.
Herra Vulfranin sanat kuitenkin saattoi hänet jälleen todellisuuden maailmaan:
"Vallassasi on valita mitä ikinä tahdot, mutta älä unohda, että valintasi antaa minulle luonteesi avaimet. Hommaa nyt itsellesi uusia vaatteita. Tänään en enää tarvitse sinua. Tule takaisin huomenna."
Kahdeskymmenesseitsemäs loka.
Saatuaan herra Vulfranin lupaaman osotuksen kassasta jossa häntä kummastellen tarkasteltiin kiireestä kantapäähän, meni Perrine kauppalaan itseltään kysyen missä asui rouva Lachaise.
Hän olisi suonut kaupan omistajan olevan sama vanha rouva, jolta oli ostanut palttinansa, syystä että tunsi hänet ennestään ja häntä siis vähemmän hävettäisi neuvottelu siitä mitä ostaa, mitä jättää ostamatta.
Hän tunsikin olevansa kauheasti kahden vaiheilla, sillä herra Vulfranin viimeiset sanat soivat vieläkin hänen korvissansa: 'Valintasi antaa minulle luonteesi avaimet'. Varotus oli kyllä tarpeeton, sillä hän ei missään tapauksessa olisi tuhlannut; mutta olisiko herra Vulfranin mielestä se ollut parahiksi mikä hänen mielestänsä oli kohtuullista ja tarpeellista. Lapsuudessaan hän kyllä oli nähnyt kauniita pukuja, jopa käyttänyt semmoisia ja ollut niistä lapsellisen ylpeä, vaan nyt ei semmoisista ollut mitenkään puhetta. Mutta sopisivatkohan yksinkertaisimmat, mitkä suinkin voi saada, paraiten hänen nykyisiin oloihinsa?
Jos joku edellisenä iltana olisi sanonut hänelle, hänen tuskaantuneena miettiessään surkeata tilaansa, että hän mielensä mukaan saisi valita itselleen uuden puvun, liinavaatteita ja kaikkia pukutarpeita, niin hän kyllä olisi luullut häiritsemättömällä ilolla vastaanottavansä semmoisen lahjan. Ja kuitenkin pelko ja epätietoisuus nyt vallitsivat hänen sydämessänsä.