Toimitettuaan tuon kaiken Perrine ei jättänyt eläintä siihen vaan rupesi sitä taputtelemaan ja silittämään, puhutellen sitä hellästi koin pientä lasta. Aasi, joka heti oli ruvennut ahmimaan uutta ruohoa, lakkasi syömästä ja painoi päänsä nuoren emäntänsä olalle, että sitä vielä enemmän hyväiltäisiin ja silitettäisiin. Vähä väliä Palikar vilkutti korviaan ja hiukkasen pudisteli päätään suuren mielihyvänsä ja tyytyväisyyden merkiksi.
Hiljaisuus vallitsi suuressa, huolellisesti lukitussa pihassa samaten kuin korttelin autioilla kaduilla. Ei kuulunut muuta kuin etäältä epämääräistä kumeaa kolinaa, mahtavan syvää ja salaperäistä kuin meren kuohunta, Parisin elämän hengitys siinä taukoomatta kuumeentapaisena jatkui suomatta itselleen yölläkään lepoa.
Silloin illan raskasmielinen synkkyys ynnä tunto siitä mitä se merkitsi valtasi Perrinen niin syvästi, että häa kadotti kaiken lujuutensa ja antautuen surun valtaan nojautuen uskollisen aasinsa kaulaan, vuodatti katkeria kyyneleitä, joita oli niin kauan pidättänyt, ja Palikar osotti hänelle myötätuntoisuuttaan nuoleskelemalla hänen kättään.
Kolmas luku.
Sairaalle tuli vaikea yö; Perrine, joka makasi hänen vuoteensa vieressä kokoonkääritty saali päänalasena, täytyi monta kertaa nousta tuomaan kaivosta raitista vettä äidille, jota kuume ja jano vaivasi. Alkuyö oli leuto, mutta sitten tuntui aamun koitteessa yön kylmyys, joka aina Parisissa on kovanlainen, niin että sairasta rupesi viluttamaan. Häntä oikein värisytti ja Perrinen täytyi kääriä hänet vanhaan saaliin, heidän ainoaan jäljellejääneeseen lämpimään vaatteeseensa.
Perrine olisi mielellään niin varhain kuin mahdollista mennyt noutamaan lääkäriä, mutta hänen täytyi odottaa kunnes Grain de Sel oli noussut, sillä keneltä muulta kuin häneltä hän olisi kysynyt lääkärin nimeä ja osotetta?
Kyllä, hän kyllä tunsi hyvän lääkärin, oikein kuuluisan, joka ajoi sairaittensa luoksi omissa vaunuissaan eikä kulkenut jalkaisin kuin mikäkin kelvoton puoskari: tohtori Cendrierin, joka asui Riblette kadun varrella lähellä kirkkoa. Osataksensa Riblettekadulle ei tarvitse muuta kuin seurata rautatietä asemalle asti.
Kuullessaan puhuttavan oikein kuuluisasta lääkäristä, joka ajaa vaunuissa, Perrine pelkäsi ettei rahoja riittäisikään maksuksi ja rupesi sentähden kierrellen kaarrellen ujosti kyselemään Grain de Seliltä, oliko hän kuinkakin kallis. Lopulta tämä tajusi hänen tarkoituksensa.
"Mitäkö hän maksaa?" hän viimein vastasi. "Niin, kyllä se on kallista. Vähintäin kaksi frangia. Ja ollaksesi varma hänen tulostansa, pitää sinun maksaa hänelle etukäteen."
Helposti Perrine osasi lääkärin asunnolle Riblettekadon varrella, kulkien neuvottua tietä. Mutta tohtori ei ollut vielä noussut, joten hänen täytyi odottaa. Hän istahti siis pienelle penkille katukäytävällä liiterin eteen, jossa juuri oltiin valjastamassa hevosta vaunujen eteen; siinä hän muka varmimmin tapaisi tohtorin, ojentaisi häaelle kaksi frangiansa ja siten saisi hänen lupautumaan tulemaan heidän luoksensa, jota hän vaistomaisesti epäili; jos häntä pyydettäisiin vaan käymään jonkun Champ Guillotin asukkaan luona.