Parrioe lisäsi siihen frangin ja tohtori otti rahat seka pisti ne liivinsä taskuun.
"Tulen kohta äitisi luokse, noin neljännestunnin kulottua."
Juosten Perrine rinesi kotimatkalle iloisena tuomistansa hyvistä uutisista.
"Hän kyllä saa sinut terveeksi jälleen, äiti. Hän on oikea tohtori."
Vilkkaasti hän auttoi äitiään, pesi hänen kasvonsa ja kätensä, kampasi hänen kauniin mustan silkinhienon tukkansa ja järjesti vähäisen vaunuissa olevia kapineita, jonka seurauksena oli vaan se että sairas joutui yhä enemmän uuvuksiin.
Heidän ei tarvinnut kauan kärsiä odotuksen epätietoisuutta; vaunujen viereminen kadulla ilmaisi tohtorin saapuneen. Perrine riensi ulos hänelle vastaan.
Astuttuaan sisään portista tohtori suuntasi askeleensa rakennusta kohti, mutta Perrine osotti vaunuja.
"Me asumme vaunuissamme."
Vaikka ne eivät lainkaan olleet ihmisasunnon kaltaiset ei tohtori kuitenkaan näyttänyt ensinkään kummastuneelta, tottunut kun oli näkemään jos jonkinlaista kurjuutta; mutta Perrine huomasi hänen katseensa synkistyvän nähdessään sairaan makaavan siinä avutonna matrassillansa niin kurjassa ympäristössä.
"Näyttäkää kielenne ja ojentakaa minulle kätenne."