He menivät konttoriin eikä sen enempää puhuttu tulipalosta ennenkun herra Talouel tuli ilmottamaan herra Vulfranille, että noista kuudesta kuolleeksi luullusta lapsesta kolme oli löydetty hyvässä turvassa naapurien luota, jonne heidät ensi peljästyksen hetkenä oli viety suojaan. Siis oli tulen uhreja ainoastaan kolme, ja niiden hautaus oli määrätty tapahtuvaksi seuraavana päivänä.
Herra Talouelin mentyä päätti Perrine mainita herra Vulfranille ehdotuksen, jota oli miettinyt koko ajan palattuaan tulipalopaikasta.
"Ettekö aio knnniottaa hautajaisia läsnäolollanne?" hän kysyi vapisevalla äänellä, joka selvästi ilmaisi hänen liikutustansa.
"Miksi sinne menisin?"
"Sentähden, että se olisi vastauksenne… arvokkain, minkä osaatte antaa… vaimoraukan syytteihin."
"Oliko minun työväkeni läsnä minun poikani surujumalanpalveluksessa."
"He tosin eivät osottaneet myötätuntoisuutta teille; mutta jos te otatte osaa heidän suruihinsa, niin on sekin vastaus, jopa semmoinen, jonka he ymmärtävät."
"Sinä et tiedä miten kiittämätöntä työväki on."
"Kiittämätöntäkö? Mistä? Palkkansako suhteen? Voipi olla; mutta se ehkä tulee siitä, että se käsittää saadut rahat toiselta kannalta kuin rahojen maksaja. Eikö sillä ole oikeutta niihin rahoihin, joita itse on työllään ansainnut? Sen ei muka tarvitse olla kiitollinen niistä. Mutta luuletteko sitä myöskin kiittämättömäksi osanottavaisuuden osotuksesta ja ystävällisestä avusta? Hyvyys ja ystävällisyys herättävät hyvää mieltä ja ystävyyttä. Tottakai te pidätte niistä, jotka teitä rakastavat, ja minusta tuntuu, että jos te osotatte olevanne heidän ystävänsä, niin teette heidätkin ystäviksenne. Suloista on helpottaa toisten kurjuutta ja köyhyyttä, mutta suurempaa ja jalompaa on vielä lohduttaa toisten suruja… ottamalla osaa niihin!"
Hänestä tuntui siltä kuin olisi vielä hyvin paljo sanottavaa siitä asiasta, mutta kun herra Vulfran ei vastannut sanaakaan, ei näkynyt häntä edes kuulevankaan, niin hän ei rohjennut jatkaa. Hän päätti kuitenkin myöhemmin uudestaan ottaa asian puheeksi.