Heidän astuessaan herra Talouelin verannan ohitse mennäkseen linnaan seisahtui herra Vulfram.
"Ilmottakaa pastorillemme, että minä kustannan lasten hautaamisen; pyytäkää häntä järjestämään se arvokkaalla tavalla; minä tulen surujuhlaan."
Herra Talouel oli vähällä saada halvauksen ällistyksestä.
"Ilmottakaa", jatkoi herra Vulfran, "että jokainen kuin tahtoo huomenna mennä kirkkoon saakoon vapaapäivän. Tämä tulipalo oli suuri vahinko."
"Me emme ole siitä vastuunalaiset."
"Tavallamme emme."
Tuo ei ollut ainoa asia, josta Perrinelle tuli kummastelemisen syytä; seuraavana aamuna herra Vulfran kirjeiden lukemisen ja neuvottelujen loputtua eri osastojen päällikköjen kanssa, pidätti insinööri Fabryn lausuen:
"Teillä ei ole tällä haavaa mitään kiireellistä työtä, mikäli luulen?"
"Ei, herra."
"Hyvä, matkustakaa sitten Roueniin. Olen kuullut sinne perustetun oikean mallilastenseimen, jossa ovat käyttäneet hyväksensä parasta, mitä sillä alalla on tarjottavana. En tarkota kaupungin omaa, jossa kaikki kuitenkin aikaa myöten muuttuu ammatintapaiseksi. Mutta siellä on eräs yksityinen tahtonut sillä tavalla kunniottaa kuolleen omaisensa muisto. Tutkikaa se seimi ja sen erityisosastoja: rakennustapaa, lämmityslaitosta, ilmanvaihtoa, ylläpitämisknstannuksia, rakennuskustannuksia y.m. semmoista. Kysykää sitten sen rakentajalta, mitkä seimet hänellä ovat olleet malleina. Käykää niitäkin tutkimassa ja palatkaa niin pian kuin mahdollista. Meillä täytyy kolmen kuukauden kuluttua olla oma seimi jokaista tehdastamme varten, sillä samanlaista onnettomuutta kuin eilinen ei saa millään ehdolla uudestaan tapahtua. Me emme voi emmekä saa ottaa semmoista edesvastausta päällemme."