"Nyt olemme saapuneet mummo Françoisen talolle", hän lausui hetken astuttuaan.
"Sinne meidän juuri on mentäväkin", vastasi Perrine. "Mutta nyt on meidän paras olla puhumatta mitääa. Minä talutan teitä. Sen vain sanon edeltäpäin, että meidän tulee astua rappusia ylös, mutta ne ovat suorat ja siis helpot. Päästyämme ylös minä avaan oven, jonka jälkeen astumme huoneeseen, mutta meidän ei ole tarvis viipyä siellä kauemmin kuin teitä haluttaa, minuutti vain tahi kaksi."
"Mitä tahdot minua näkemään, sokea kun olen?"
"Teidän ei olekaan tarvis nähdä."
"Minkätähden meidän sitten pitää mennä sinne?"
"Jotta olette käynyt siellä. Unohdin sanoa, ettei ole vaarallista vaikka vähäisen meluammekin astuessamme."
He menettelivät sen mukaan ja saapuessansa heti sen perästä peräpihalle valaisi salama heille raput. He nousivat niitä ja heidän saavuttuaan ylös Perrine avasi oven sekä veti hiljaa herra Vulfranin sisälle ja sulki oven.
Huoneessa oli ilma tavattoman tukehuttava, kuuma ja pahanhajuinen.
Uninen ääni kysyi:
"Ken siellä?"