"Tämä maksaa teille kahdeksan sousta päivässä", selitti Grain de Sel, "paitsi maksua aasista ja vaunuista."
"Vaunuistako? Mutta nehän olette ostanut?"
"Tietysti, mutta kun tahdotte asua niissä päivällä, niin on kohtuullista että maksattekin niistä."
Perrine ei voinut vastata siihen mitään. Ei ollut tämä ensimäinen kerta kun häntä siten nyljettiin, sitten kun hän oli ruvennut hoitamaan heidän asioitansa. Olipa häntä vielä mitä kelvottomimmin nyljetty ja hän rupesi jo uskomaan luonnon laiksi että niillä, joilla oli omaisuutta, oli myöskin oikeus ryöstää kaikki niiltä, joilla ei oliot mitään.
Neljäs luku.
Perrine käytti suuren osan päivää puhdistaaksensa huonetta, johon heidän oli määrä muuttaa; hän pesi lattian, harjasi seinät ja katon ja siivosi ikkunan, jota varmaankaan ei ainoatakaan kertaa vielä oltu pesty eikä pyyhitty.
Lukemattomilla matkoillaan kaivolle vettä tuomaan hän huomasi pihan laidassa, jonne ei ennen ollut tullut katsoneeksi, kasvavan paitsi ruohoa ja ohdakkeita, myöskin kukkia. Tuuli läheisyydessä olevista puutarhoista tahi linnut nokassansa olivat kuljettaueet sinne siemenen, naapurit olivat heittäneet aidan yli kasveja, joista eivät enää välittäneet. Siten oli osa siemeniä itänyt ja kasveja uudestaan juurtunut, kun olivat osuneet sopivaan maaperään, ja ne kukkivat nyt, mikä rehevämmin, mikä huonommin. Tietysti eivät olleet yhtä rehevät kuin puutarhan hoitokukat, mutta olivat kuitenkin säilyttäneet värinsä, tuoksunsa ja suloutensa.
Tytölle juolahti mieleen poimia muutama noista punaisista ja valkoisista leukoijista ja neilikoista ja sitoa ne kimppuun, jonka asettaisi huoneeseensa haihduttamaan sen pahaa hajua ja samalla saattamaan sen vähäisen hauskemmaksi. Hänen mielestänsä nuo kukat eivät olleet kenenkään omaisuutta, kun Palikarin vallassa kerran oli syödä ne, jos vaan mieli teki; kuitenkaan hän ei tohtinut taittaa ainoatakaan kysymättä ensin lupaa Grain de Seliltä.
"Myödäksesikö ne ottaisit?"
"En, vaan ainoastaan saadakseni huoneemme vähän hauskemman näköiseksi."