Grain de Sel oli raivoissaan, Perrine epätoivoinen.
"Näettehän sen, se ei mene sinne", lausui La Rouquerie. "Minä maksan siitä kolmekymmentä frangia, sillä minä huomaan sen olevan viisaan elukan ja silloin siitä kyllä vielä tulee hyvä; mutta joutuun nyt, muuten ostan toisen."
Grain de Sel loi Perrineen silmäyksen, joka kehoitti suostumaan kauppaan. Kuitenkin hän oli vallan masennuksissaan pettyneine toiveineen eikä voinut päättää suostuisiko siihen, kunnes eräs poliisi ankarasti käski hänen väistymään syrjään.
"Menkää eteenpäin tahi takaisin, mutta älkää sulkeko katua!"
Kun hän ei voinut mennä eteenpäin syystä että Palikar teki vastarintaa, niin oli hänen pakko peräytyä. Samassa kun Palikar älysi sen emäntänsä aikomukseksi, se nousi ja seurasi häntä tyytyväisesti vilkuttaen korvillaan myöntymykseksi.
"Ja nyt", lausui La Rouquerie, "maksan kolmekymmentä frangia viiden frangin kappaleina Perrinen kouraan, mutta täytyy teidän saattaa tämä aasi majapaikkaani, sillä jos oikein käsitän sen luonnetta, niin sille voi sangen helposti pälkähtää päähän olla seuraamatta minua. Château des-Rentiers ei ole kaukana täältä."
Mutta Grain de Sel ei hyväksynyt sitä päätöstä, matka oli hänen mielestänsä liian pitkä.
"Mene rouvan mukaan", hän lausui Perrinelle, "älä ole liian epätoivoinen, aasillasi ei ole mitään hätää hänen luonaan, hän on hyvä ihminen."
"Ja kuinka osaan takaisin Charonneen?" kysyi Perrine vallan säikähtyneenä muistellen Parisia, jonka suunnatonta suuruutta hän nyt vasta oikein alkoi oivaltaa.
"Seuraa vaan bulevardia pitkin linnoituksia, ei mikään ole helpompaa."