"Minnn täytyy jaksaa. Olemme jo liian kauaa odottaneet parantumistani, enkä minä kuitenkaan parane — en ainakaan täällä, ja odottaessamme sitä ovat kaikki varamme tykkänään loppuneet, ja odottaessamme loppuvat vielä nekin varat, jotka olemme saaneet Palikarista. Olin sitä paitsi toivonut ettei meidän tarvitsisi saapua sinne näin huonoissa vaatteissa, mutta ehkä juuri tämä kurjuus herättää heidän sääliänsä. Meidän täytyy, täytyy lähteä."
"Tänäänkö?"
"Tänään on jo liian myöhäistä, me saapuisimme perille keskellä yötä, tietämättä minne joutuisimme, mutta huomen-aamuna. Koeta tänä iltana ottaa selvää milloin juna lähtee ja lippujen hinnasta: se on pohjoinen rata: ja aseman nimi on Picquigny."
Perrinellä ei ollut ketään muuta, jolta kysyisi neuvoa kuin Grain de Sel, joka vastasi neuvomalla häntä etsimään paperikasoista aikataulua, jommoinen siellä varmaankin olisi. Hän löysikin sen ja pääsi siten käymästä Pohjoisradan asemalta katsomassa, sinne kun oli sangen pitkä matka Charonnesta. Siitä hän näki että aamulla läksi kaksi junaa, toinen kello kuusi, toinen kello kymmenen ja että kolmannen luokan lippu maksoi yhdeksän frangia kaksikymmentäviisi centimea.
"Me lähdemme siis kymmenen junassa", päätti äiti "ja meidän täytyy lähteä hevosella asemalle, sillä minä en jaksa astua jalkaisin sinne, kun on pitkä matka. Minä kyllä jaksan ajurin luo."
Mutta hän ei jaksanut niinkään pitkälle, sillä kun hänen kello yhdeksän piti nojautuneena tyttöönsä astua vaunujen luokse, niin hän ei ollut ehtinyt pitemmälle kuin puolitiehen kun voimat pettivät ja hän olisi kaatunut, ellei Perrine olisi tukenut häntä. Matka huoneesta kadullekin oli jo liian pitkä.
"Minun täytyy vähäisen levähtää", hän kuiskasi heikosti, "älä ole levoton, kyllä se kohta menee ohitse."
Mutta se ei mennytkään ohitse ja Markiisittaren, joka seisoi ikkunassaan katsomassa heidän lähtöänsä, täytyi tuoda hänelle tuoli, sillä voimain ponnistus oli hänelle liian suuri. Sairas vaipui siihen pyörtyneenä.
"Teidän täytyy lykätä matkanne huomiseksi", lausui Markiisitar hieroen häntä; "älä pelkää tyttöseni, ei tämä ole vaarallista, mene pyytämään tänne La Carpe; me kannamme hänet jälleen sisään huoneeseenne; te ette voi matkustaa — — — ette ainakaan nyt."
Markiisitar oli ymmärtäväinen ja kokenut nainen; niinpä heti kun olivat laskeneet sairaan tilalleen sydän alkoi jälleen toimintansa, hengitys palasi, mutta heti kun rouva raukka koetti nousta istumaan, niin hän uudestaan pyörtyi.