"Palikar, rakas Palikar kultani!"
Kuullessaan nimensä aasi lakkasi häntä nuoleskelemasta, kohotti päänsä ja kiljasi viisi kuusi kertaa riemuisasti, taukosi hetkiseksi ja ilmotti sitten uusilla kiljumisilla suuren ilonsa ikäänkuin ensimmäiset kerrat eivät olisi riittäneet.
Perrine huomasi silloin aasin olevan siloitta ja suitsitta, ei ollut edes liekaa jalassa.
Hän oli noussut ja seisoi nojautuneena aasin kaulaan ja hyväillen sen päätä. Palikar vilkutti korviaan kuin ennenkin nostaen toisen pystyyn ja laskien toisea alas. Samassa kuului käheä ääni läheisyydestä huutavan.
"Helei, veitikka! Missäs olet? Odotapas! Tulen heti kohta, poikaseni!"
Kiireellisiä askeleita kuului epätasaisella tiellä ja Perrine näki lähestyvän miehen väljä pusero yllä, nahkahattu päässä ja piipunnysä suussa.
"Hei letukka, mitä sinulla on aasini kanssa tekemistä?" hän huusi, ottamatta piippua suustansa.
Heti paikalla Perrine tunsi La Rouquerien romukauppiaan, jolle oli myönyt Palikarinsa hevostorilla, vaikka hän olikin nyt miehen vaatteisiin puettuna. Mutta romukauppias ei tuntenut häntä ja vasta hetkisen tyttöä tarkasteltuaan hän kummastuneena lausui:
"Milloin olen nähnyt sinut ennen?"
"Silloin kuin möin teille Palikarin."