"Mistä täällä nyt riitelette", hän kysyi leppyisesti.
"Täti Zenobie tässä toruu minua, mummo, että muka olen viivytellyt matkalla. Kori oli kovin painava."
"Hyvä on, hyvä on", sanoi mummo sovittavaisesti, "laske pois korisi ja tule ottamaan päivällsesi uunista; se on siinä lämpöisenä."
"Odottakaa minua täällä pihalla", sanoi Rosalie Perrinelle, "minä palaan heti ja sitten syödään päivällistä yhdessä; menkää sillä aikaa ostamaan itsellenne leipää; leipuri on kolmannessa talossa täältä vasemmalle; rientäkää."
Palatessansa Perrine näki Rusalien istuvan penkillä omenapuun siimeksessä, ja hänen edessänsä olevalla pöydällä oli kaksi kukkurapäistä lautasta perunamuhennosta.
"Istukaa", kehoitti Rosalie, "niin maistelemme yhdessä herkkujani."
"Mutta…."
"Te voitte varsin hyvästi tehdä niin, olen kysynyt mummolta ja hän antoi luvan."
Koska asian laita oli niin, niin Perrine ei luullut sopivaksi kursailla, vaaa istahti pöytään.
"Olen myöskin puhunut teidän asunnostanne, sekin asia on järjestetty; teidän ei tarvitse muuta kuin maksaa kahdeksankolmatta soustanne mummo Françoiselle. — Tuolla saatte asua."