Se soittaa pillisäveleen
niin pitkän, itkevän,
mi tappaa aivan sydämes,
tuon tyhmän kärsijän.
Et tiedä kuka, kussa oot,
et tunne soittajaa.
Kuin avaruuteen ihanaan
maa hiljaa hajoaa.
MERI.
Et tiedä meri, tietä, määrää mitään,
ei sinuun usko ystäväsi kukaan.
Sä vaihtelet kuin nainen tuulten mukaan
ja vapahana vyöryt länteen, itään.
Sua sentään ukko Homeros jo kiitti
ja vuosisatain runoniekat kuolleet
ne ovat uljaan kaarnavenheen vuolleet
ja vaaraa, hurmaa sulta heille riitti.
EINARI VUORELA
TEINI.
Minä synnyin paljain jaloin,
mut maantie lasin paloin
oli rakettu kulkijan.
Kuin koira haavani nuolin
ja matkasauvasta vuolin
mä käteeni valtikan.
Minä hallitsen — en mitään,
mut valtani länteen, itään
on aivan rajaton.
On unohdettu miekka
ja tuntilasin hiekka
pois puhallettu on.