KAKSI PÄÄSKYSTÄ.
Sun silmäis pääskypari, armahin,
mun lähelläni räpyttelee ain.
Mä mielin omituisin, hämyisin
yöt valvon alinomaa odottain.
Mä ehtimiseen nimes kuiskasen
mut samassa sen jälleen unohdan,
ja huokaan huokausta tuhannen.
Kun hetkiseksi vaivun unehen,
niin meren rannattoman ulapan
mä piirrän nimeäsi täytehen.
VUOROKAUSI.
Kuin kevätpäivä köyhän majahan
niin saavut, armas, silmin säihkyvin.
Ne sytyttävät himon ihanan
kuin jalokivet uniss' saiturin.
Mun huikaisevi haave rajaton,
ja valtameret tulvii sydämeen
ja pauhullansa hukuttavat sen.
Mun päiväni kuin juopumusta on
ja lailla viinivaahdon kypsyneen
sun hymys täyttää maljat silmien.
Mut yö on kummallisin kuitenkin,
se unta on ja totta puolittain.
Se tulee jaloin suurin, hämärin
ja seisoo vaiti luona ikkunain.
Sen aivoitukset ihmeelliset on,
se kuiskauksen ujon suurentaa
ja kantaa ryskehellä kylähän.
Mut palaa jälleen poikki kuutamon
ja aivan liikkumatta tuijottaa,
ja poistuu tietä aamun himmeän.
Me havahdamme tuskin muistaen
ett' yö on ollut meitä lähimain.
Käy aamutuuli puuta puistaen
ja varis kulkee siivet lepattain.
Me jäämme katsomahan varikseen.
Sen kulku johtaa erämaille päin.
ja siellä jälleen, mihin milloinkin.
Me hetken oomme aivan hiljakseen,
ja itseni kuin variksen mä näin
pois etääntyvän siivin kuollehin.
KULKIJAIN.
Syysautioina avaruudet nään
ja kaislikkoa tuuli huojuttaa.
Kuin virvatulta yöllä yksinään
se kahisuttaa mustaa kanervaa.
Käy kyntäjät kuin synkät kuvaiset
ja varjonaiset vettä noutavat
kuun kirkkautta maahan läikyttäin.
Kuin aaveita on talot hämyiset,
käy kartanoilla tytöt valkeat,
he murehtien katsoo metsiin päin.
Mä haastan heille, mykiksi he jää,
vain pentu helmuksissa teutaroi.
Kun naapurissa poika viheltää,
niin vihellys kuin tyhjyytehen soi.
Ja mummo akkunasta tähystää
kuin mennyt aika kasvoin vakavin,
ja vanha vaari parsii havastaan.
Hän itseksensä virttä hyräjää
ja katsoo verkkoansa silmihin,
kuin suuri lukki istuin nurkassaan.
Tuo vaimo mulle jotain juotavaa,
mä apan sitä niin kuin ikävää.
Pois siirryn ulos, laaja pihamaa
on tulvillansa iltahämärää.
En tiedä, minne mentävä mun ois.
Niin kuljen huomaamatta rantaan päin
kuin jonkin mietteen mieltä ahdistain.
Mut tieltä käännyn nopeasti pois. —
Mä miehen oudon venheellänsä näin
kuin kohtaloa tappiin kalkuttain.