ELÄINNÄYTTELYSSÄ.
Mä lähestyn häkin seinää
ja katson seinän taa:
siellä kieli roikkuu, roikkuu
ja peto huohottaa.
Se suurta erämaata
ja aurinkoa jois.
Mut rautakaltereihin
sen kaiho kuolee pois.
Kuin syvä verihaava
sen näkyy kidan suu.
Se itseänsä vihaa
ja muita halveksuu.
AJAJA.
Etäällä kaikesta lienen, irralla elämän puusta.
Paistavat tyhjyyden kasvot kuoleman kujasen suusta.
Iskevät kaviot tiehen, kaiku vuorilla paukkaa.
Sammuu tiukujen äänet, kun hepo hengetön laukkaa.
Mikä on kiiltely mailla? Hanki, särkynyt haave.
Kuka on kulkija tiellä? Rekeensä jäätynyt aave.
Mikä on heleä kupla, kumotus etäällä puussa?
Pakkasen keltainen heelmä kuoleman kujasen suussa.
RIKASMIES JA AARREAITTA.
Kade kulkevi kujalla,
luihu tiestä luimistavi,
väärä vaanivi pihoa,
kiero kiertävi tupoa,
paha paiskovi ovea,
valhe puusta vahtoavi,
varas aittahan menevi.
Karjui tyhjäksi tupansa,
ärjyi tytöt tynnyreiksi,
ämmät äimän silmukoiksi,
syöksyi synkkänä ovesta,
muoto mustina syvinä,
silmät suurina susina.
Oli kuuvalo kujalla,
puu pienoinen pihalla,
varjo vain oli polulla,
hiiri tietä hiipotteli.