Mutta apu oli turha, sillä vasta monen tunnin kuluttua saatiin ruumiit hämärässä syyskesän yössä rannalle. Mutta eihän niihin enään eloa saatu.
— Se oli jo viides ja kuudes mies minun muistooni, mitkä Laulajaisen lampi on nielaissut, puheli Törmälän äijä ruumiita katsellessaan, mutta ei kahta kuitenkaan ennen yhdellä kertaa vieden.
Koski ylempänä kohisi, työntäen lisää vettä Laulajaiseen ja vierivä virta vei sitä korkeiden törmien välitse edelleen. Kylän taloissa nukuttiin ja seuran talolla tapahtumasta tietymätönnä nuoret karkeloon kävivät. Vierivä virta käy — eteenpäin.
* * * * *
Pikku-Kankaalla odotti Anna aikansa Anttia kotia, mutta kun häntä ei kuulunut, niin pani levolle pikku Ilmarin kanssa.
He olivat kahden kotona. Antin vanhemmat olivat muuttaneet asumaan melkein heti Annan taloon tultua Antin sisaren luo. Piika ja renki olivat kylällä.
— Nyt isä on meidät jättänyt, puheli Anna potkivalle pojalle, joka oli hänen vieressään.
— Missä isä? kysyi kummissaan pienokainen, kuullessaan isästä puhuttavan.
— Ei äiti tiedä, missä on. Kyllä hän kohta tulee. Nuku sinä vaan!
Mutta poika ei tahtonut nukkua, potki ja telmi sängyssä. Ilta-yön hämäryys jo alkoi peittää maan ja esineet huoneessa kadottivat rajansa. Annaa hiukan peloitti, ollessaan yksin pojan kanssa. Vihdoin poika nukkui, käsi kierrettynä äidin kaulan ympäri. Varoen irroitti Anna lapsen itsestään ja nousi ylös.