Sonni saatiin kytketyksi.
Pahalla tuulella tuli Kalle pirttiin. Hän huomasi kuinka isä iski äidille silmää. Hän arvasi, että hänestä he tuohon aihetta saivat. Mutta ei ymmärtänyt minkä vuoksi. Petoako he nauravat, mietti hän kiukustuneena.
— Sonni pääsi irti, sanoi hän jotain sanoakseen, ja samassa tulivat miehet tallista sisälle.
III.
Pakojoen kylässä, Ison-Kankaan maalla, peltojen keskellä kohosi nuorisoseuran komea talo. Siitä oli jo useita vuosia, kun se rakennettiin.
Kalle oli tuon seuran perustamispuuhissa suurimman vaivan nähnyt. Hän sen syntysanat kotikylässään ensi kerran lausui. Hän oli kuullut tuosta liikkeestä, joka Etelä-Pohjanmaalta alkoi levitä Suomen salokyliin. Hän oli kuullut liikkeen tarkoitusperistä, kuinka se tahtoi herättää nukkuvan nuorison elämään. Hän innostui satojen muitten samallaisten kanssa ja hautoi tuota tuumaa päässään. Jollekin hän siitä yksityisesti puhui kotikylässään ja sai muutamia muitakin innostumaan, mutta totta nuorisoseuran perustamisesta ei tuntunut tulevan. Hän kuvitteli tuon seuran valmiiksi mielessään. Ja viimein kypsyi aate ja seura syntyi.
Ja talo oli sillä kuin linna.
Paljon vastustusta oli tuo hanke herättänyt. Kaikki vanhempi väki sitä vastusti. Sehän on sellainen seura, joka viettelee nuorison liian maailmalliseksi. Kävisivät kirkossa ja uskovaisten seuroissa, niin olisi toista. Ja sen lisäksi se viepi aikaa ja rahaa ja sitä kumpaakaan ei talonpojalla ole liiaksi tuollaisiin tuhlata. Kehittyäkö? Mitä talonpojan tarvitsee kehittyä. Kyllä se maata osaa tonkia ja leipänsä syödä sellaisena kuin hän on. Kunhan lukemaan oppii ja kirkossa käy, niin siinä kehitystä. Mitä hän kehityksestä ymmärtää. Sellainen osaksi oli ajatus yhteiskunnan ylimmillä ja sellainen muutamin paikoin talonpojilla. Vai kehittyä! Hupsuksi tulee, kun sellaista päähänsä saa.
Sellaista kuin ylhäällä ja samallaista alhaalla ja välinpitämättömyys noissa, joille liike oli tarkoitettu, niin lujalle otti ennenkuin seura syntyi.
Mutta syntyi se sittenkin.