Sinne he menivät rinnakkain. Hiljaa ja varpaillaan he hiipivät, etteivät herättäisi eteisen läpi mennessään kamarissaan nukkuvia, toisen isää ja äitiä, toisen isäntää ja emäntää.
Reeta-muori nukkui. Tasainen hengitys kuului hänen sängystään.
— Nukkuu se, sanoi poika.
— Nukkuu, äänsi tyttö kuiskaten.
Tuo nukkuva sokea muori ja heidän hiipimisensä nauratti tyttöä, mutta hän pidätti nauruaan.
Kuun valo tulvi pirtin ikkunoista sisään. Huone tuntui heistä niin oudolta. He istuivat ikkunan viereen.
Pojalla oli vielä kädessään läkkiastia, jonka hän tytöltä oli tiellä ottanut. Hän laski sen lattialle. Mutta se helähti ja muori kuuli sen unensa läpi ja äänsi ja kääntyi vuoteessaan.
Tyttö tarttui pojan käteen ja puristi sitä, puristi aivan kuin olisi tuota nukkuvaa muoria tahtonut tyynnyttää.
He eivät uskaltaneet hengittääkään. Katsoivat hymyssä suin toisiinsa.
Ja voi kuinka tytön silmät loistivat kalpeassa kuun valossa.
Muori alkoi taasen tasaisesti hengittää. Mutta eivätpä kädet tytöllä ja pojalla eronneetkaan. Kumpikin käsi puristi. Nyt ei poika enään voinut epäillä. Hän tunsi varmasti tuon lämpimän käden puristuksen kädessään.