Tyttö kumartui katsomaan ikkunasta ulos.
— Kyllä on kaunista kuiskasi hän. Samassa aukasi hän toisella kädellään takkinsa nappeja. Miten lie käännähtänyt, että hänen olkapäänsä vastasi pojan rintaan, ja poika tunsi hänen hiuksensa kutkuttavan poskeaan.
Samassa tunsi tyttö käden, pojan käden, solahtavan kainalonsa alitse ja puristavan hänet pojan rinnoille. Mutta muuta ei poika tehnytkään, puristi vaan, puristi, että henkeä ahdisti.
— Kuule, Anna! Älä nouse! sanoi poika, kun tyttö nousi seisomaan; sillä hänellä oli paha siinä kierossa istua.
— Etkö päästäisi minua pois? kysyi tyttö kuiskaten, seisoessaan pojan edessä ja pitäessään kättään hänen olallaan.
— En, en, en vaikka mikä olisi, kuiski poika, etsien katseellaan tytön silmiä.
— Pidä sitten näin! sanoi tyttö ja istahti pojan polvelle, tarttuen samalla häntä kaulasta ja puristi itsensä häneen kiinni ja painoi huulensa toisen huuliin.
Kallea pyörrytti. Hän ihan vapisi. Vaistomaisesti kiertyivät hänen kätensä tytön ympäri.
Välähtelevinä salamoina risteili hänen päässään: tuossa hän on, tuossa hän on! Samassa katosi hänen tietoisuudestaan kaikki, sillä tytön kuuma suudelma poltti hänet tiedottomaksi.
Kun hän selveni, niin istui vapiseva tyttö hänen polvellaan ja nyyhkytti.