— Rakastan, rakastan! Etkö eilen illalla vielä päässyt sitä uskomaan? sanoi Anna ja siirtyi lähemmäs Kallea kävelemään.
— Sanotaan sitten se isälle ja äidille. Mennään heti naimisiin! puhui
Kalle.
— Ei vielä heti.
— Miksei? Mikä meitä estää?
— Ei, en minä sitä osaa selittää. Mitä sanoisi isäsi ja äitisi?
— Eivät he sano mitään. Ovat vielä hyvillään, kun saavat noin nätin miniän. Ja pianhan he sen kuitenkin tulevat näkemään. Eihän sitä niin osaa elää, etteivät he sitä huomaisi. Parastahan se on heti ilmoittaa. Eikö olekin?
— Kyllä kait. Mutta minua niin peloittaa.
— Mikä?
— Se. En osaa selittää sitä. Mutta mennään kihloihin sitten syksypuoleen vasta!
— Miksi ei ennemmin?