— Kukas tätä meidän neitiä niinkuin — — —? tiedusteli emäntä.
— No sehän se Saarelan Jaakko.
— Äläpäs! tiuskasi Helmi punan poskille kohotessa.
— Sepä juuri, intti Matti.
— Vai siltä tämä meidän tyttö tuntuu poissa olevan, puheli isäntä ja emäntä myhäili hyvillään ajatellessaan: kunpa tuossa perää olisikin.
— Kyllähän ne piiat osaavat miehen pyytää, mutta renkiraukat ne eivät saa akkaa itselleen teilläkään. Ne ovat sellaisia, joista ei kukaan huoli, puheli Matti.
— Eivät kait ne rengitkään akkaa ottaisi, tytön kaiketi hekin tahtoisivat, sanoi Aappo, päiväläinen.
— Kyllähän Mattikin saapi, kun vaan on halua, mutta eihän ne tahtomatta tytötkään syliin lennä, sanoi isäntä.
— Eivät vähällä tahtomallakaan, jatkoi Tekla, piika.
— Niitä nyt ei paljon tahtoa tarvitse ennenkuin ne kaulaan kapsahtavat, puheli Aappo.