Kalle työnsi vastustelevaa tyttöä edellään ja veti oven kiinni.
Kummissaan katsoivat isäntä ja emäntä heidän tuloaan.
— Niin, kuulkaahan, kun me olemme — —
— Päättäneet mennä naimisiin, jatkoi isäntä naurussa suin, ennenkuin
Kalle kerkesi mitään puhua. Sen näköistä joukkoa te olette.
— No voi sentään! pääsi emännältä. Noin väkistenkö sitä morsianta pitää kuljettaa? Ei kaiketi siitä silloin mitään tule.
— Tuo Kalle kun väkisten kaappasi tuolla porstuassa ja toi, puhui Anna hiljaa punaisena.
Kaikki nauroivat.
— Niin me olemme Annan kanssa tuumineet, selitti Kalle. Ei kait teillä ole siihen mitään sanottavaa?
— Onhan toki, poika, sanoi isäntä totisena.
— Mitä? kysyi Kalle terävästi.