Anna kalpeni.
— Sitä, että menkää vaan! Minä olisin sinuna mennyt jo paljon ennemmin, kun tuollainen tyttö on ollut saatavissa.
— Istukaahan toki! sanoi emäntä. Milloin te olette saaneet asianne keskenänne selväksi?
— Eilen illalla, vastasi Kalle.
— Mutta on siihen aikaa tarvittukin. Toista vuotta, toista pitkää vuotta, puheli nauraen isäntä. Nyt kait teillä on kiire saada toisenne? Vai miten? Ei se tämä Kalle ole hätäinen ollut. Tosi siitä viimeinkin tuli, mutta onhan tuota saanut odottaakkin.
— Mistä te olette tienneet odottaa? kysyi Kalle.
— Tuotako nyt ei olisi nähnyt, tuota teidän puuhanne. Olethan sinä, Kalle, niin tiheään navetassa hypännyt, että tuostakinhan tuon on arvannut, jos ei muusta.
— Vai tällainen miniä minulla nyt on, puheli emäntä ja istui punastelevan Annan viereen. Tuttu on, se on hyvä.
— No huomenna kaupunkiin kihlan ostoon! sanoi isäntä.
— Kyllä muutoin, mutta tuo Anna ei vielä sitä tahdo, sanoi Kalle.