— Oma syynsä. Mitä he näin äkkinäisiä juhlia laittavat, sanoi isäntä. Olisi minulla tarjota miestä väkevämpää, mutta eihän se Kalle siitä välitä. Ne ovat nyt nuo nuoret miehet sellaisia. Ei taida morsiankaan minun lääkkeestäni välittää?
— En välitä, vastasi Anna.
— Hyvä on, hyvä on sekin. Taitaa olla hyvinkin hyvä. Mutta sen minä sanon, että ennenkuin minä elatukselle teille rupean, niin teidän täytyy luvata minulle joku litra vuodessa sitä entisajan väkevää. En minä muuten rupea teidän lapsianne hoitamaan. Tietäkää se! puheli isäntä ja meni kaapilleen ja otti juhlan kunniaksi ryypyn.
— Joko sinä taasen loriset, sanoi emäntä.
Kun oli kahvit juotu ja istuttu hetken aikaa, sanoi isäntä:
— Sen minä sanon, ettei pidot parane, jos ei vieraat vähene. Minä panen nukkumaan. No, mutta älkäähän nyt aamuun asti valvoko sentään!
— Mutta ole nyt tuossa, sanoi nauraen emäntä.
— No, no, muori! Muistetaanhan tuo entisestään, ettei sitä nukkumaan tahdottu joutaa sinä aikana. Et olisi päästänyt ennen aamua, vaikka mikä olisi ollut. Ja nämät kun samassa talossa saavat olla, niin saahan noita varottaa.
— On siinä varottaja paikassa, kuulivat nuoret vielä ovessa mennessään emännän äänen.