Entistä innokkaammin alkoi Kalle tämän jälkeen toimia nuorisoseurassaan. Hän uskoi varmasti saavansa kaikki, jos ei nyt aivan kaikkia, niin ainakin suurimman osan kylänsä nuoria ihmisiä heräämään siitä välinpitämättömyyden unesta, jota he tähän asti olivat nukkuneet. Olihan tuo uusi aate, tuo, joka tahtoi saada kaikki kansankerrokset sivistyksen hedelmistä nauttimaan, saanut ilmaisumuotonsa nuorisoseuraliikkeessä. Hän uskoi varmasti tämän liikkeen ihmeitä tekevään voimaan. Hän päätti kotikylänsä nuorisoseuran saada sellaiseksi, jollaiseksi hän oli sen kuvitellut ennen sen perustamista.
Tämän innostuksen vallassa, kun hän tahtoi itse kehittyä ja kehittää muita, rupesi hän yhä innokkaammin hankkimaan tietoja itselleen. Kaikki vapaat hetket käytti hän lukemiseen.
Kun hän ahmi tietoja, minkä kerkesi, niin viehätti se häntä. Hänelle aukeni uusi maailma ja hän oli onnellinen. Hän hankki tietoja kaikista mahdollisista asioista. Ei sen vuoksi, että hän olisi tahtonut siitä mitään hyötyä, vaan sen vuoksi että häntä viehätti tuo askartelu.
Moni rakastunut ei tahdo joudattaa aikaansa muuhun kuin rakastetulleen. Mutta Kallea ei tuo estänyt käyttämästä aikaansa muuhunkin. Hän oli ennenkuin sai asian selville tytön kanssa ollut jo kauvan aikaa levoton ja ei ollut häneltä tahtonut mikään luistaa. Mutta nyt, kun hän sai tietoonsa tytön tuumat, rauhoittui hän. Sillä hän oli nyt varma siitä, että hän tytön saa. Mitäpä se enään tarvitsee miettimistä, ajatteli hän. Kyllä hän mietti ja kuvitteli tulevaisuuttaan. Tyttö oli hänellä aina mielessä, sillä hän rakasti häntä. Mutta se oli tuollaista levollista rakkautta, joka ei yli äyräittensä paisu kuin joessa tulvavesi, joka hävittää kaiken muun. Ei. Se oli hiljaista ja syvällä kytevää hiilosta, josta ei liekit korkealle kohoa, mutta joka kuitenkin on kuumaa. Hän sai rakkaudeltaan rauhan. Siihen ehkä vaikutti osaltaan sekin että tyttö oli joka päivä hänen nähtävänään. Hän aina tiesi missä hän on ja mitä hän tekee.
Nuorisoseurassa hän puuhasi ahkerasti ja saikin seuran toiminnan taasen hetkeksi mielestään tarkoitustaan vastaavaksi. Ei hän enään vihannut tanssia niinkuin ennen. Sekin tuntui hänestä luonnolliselta. Hän olisi melkein itsekin voinut tanssia, kun vaan olisi ennemmin tullut opetelluksi.
Hän perusti nuorisoseuran keskuuteen lukurenkaan, jossa kaikki seuran jäsenet ottaisivat velvollisuudekseen lukea jonkun teoksen seuran kirjastosta ja sen sisällön sitten esittää seuran kokouksissa. Itse hän ensin esitti Kiven "Seitsemän veljestä".
Jonkun aikaa kävi tämä hyvin laatuun. Niin kauvan, kun tähän toimeen innostuneet saivat vuoronsa täytetyksi. Niitä ei ollut kovin monta. Mutta kun näiden vuorot loppuivat, niin silloin syntyi taasen hämminkiä. Tuli sellaisten täytettäväksi tämä tehtävä, jotka eivät siitä välittäneet ja jotka eivät siihen kyenneetkään, ja silloin taasen Kalle huomasi pettyneensä.
Hän itse oli itsensä kehittänyt edelle muita seutukuntansa nuoria ja vaati näiltä samaa kuin itseltäänkin. Siinä hän pettyi.
Lukurengas oli ihan kuolemaisillaan.
Yhtenä sunnuntai-iltana oli seuran varaesimiehen, Pikku-Kankaan Antin vuoro esittää erään teoksen sisältö. Mutta kun hän tuli seuran talolle ja Kalle kehoitti häntä ryhtymään toimeensa, vastasi hän: