— Miksi? kysyi Kaarelan isäntä.
— Kun siellä puuhataan niin paljon tämän maailman ruhtinaan palveluksessa.
— No miten?
— Kun siellä pidetään niitä näyttelyitä ja opetellaan jos jotain jonnin joutavaa. Kaikkea sellaista, mikä on tarpeetonta ja vahingollista. Se kirjastokin sinne laitettiin ja ei sinne saatu yhtään oikeaa kirjaa, josta olisi hyötyä ihmisille, puhui Mäntyläinen.
— Onhan siellä esimerkiksi maatalous-kirjallisuutta, josta on hyötyä, kun vaan niin tekee kuin sellaisissa kirjoissa neuvotaan. Siitä on hyötyä vaikka teillekin, selitti Kaarelan isäntä.
— Mitä hyötyä? Kyllä työnteko on parasta kirjallisuutta. Kun vaan tekee työtä, niin kyllä elää ilman kirjoja. Ei talonpoika tarvitse mitään tietoja, sellaisia, joita on niissä kirjoissa. Eikä talonpoika joudakaan lukemaan sellaisia. Talonpoika tarvitsee aikansa tositoimeen, puhui Mäntyläinen.
— Mutta ei sitä nykyaikana työtäkään osaa tehdä ilman tietoa, intti
Kaarelan isäntä.
— Onpa tuota osattu. Eliväthän nuo ihmiset ennen meitä niine tietoineen. Ja vielä nytkin elää, kun vaan työtä tekee. Kaikki lukeminen ja muu sellainen on turhaa ja vahingoittaa ihmistä. Työtä osaa tehdä vähin tiedoin, kun vaan on ahkeruutta, puhui Mäntyläinen.
— Osaahan hevonenkin työtä tehdä, vaikkei tiedä niinkään paljoa kuin
Mäntylän isäntä, sanoi Kalle loukostaan.
— Sen minä sanon, että nykyaikana tietoineen ja seuroineen menevät ihmiset suoraa päätä helvettiin. Sillä kaiken muun tähden unohdetaan tuo paras tieto, raamattu. Kuka sitä joutaa enään lukemaan, kun täytyy lukea muuta, josta ei ole mitään hyötyä? väitti itsepintaisella äänellä Mäntyläinen.