Hän tuli kamaristaan pirttiin, mutta täällä ei ollut muita kuin vanha, sokea huutolaismuori ja eräs kulkumies, jonka hänen isänsä oli ottanut ensi viikoksi työhön. Hetken tämän kanssa juteltuaan tuli hän taasen kamariinsa.
Hänen mielestään eivät häipyneet rauhattomat mietteet. Hän vielä rupesi miettimään suhdettaan nuorisoseuraan, mutta yhä hän tunsi ei voivansa tulla toimeen siinä seurassa. Kuin tauti oli häneen tarttunut halveksiminen. Hän ei voinut sille mitään. Hänen täytyi halveksia noita toisia, kun hän muisteli yhdessäoloaan heidän kanssaan. Heillä ei ole muita harrastuksia kuin syönti ja huvittelemisen halu, toisti hän.
Eivätköhän he ole hiukan odottaneet esimiestään, mietti hän. Odottakoot! Mitä vielä, hekö nyt joutaisivat odottamaan. Tanssimaan heillä on kiire. Hän koetti kuvitella, mitä siellä nyt tehdään, siellä seuran talolla. Hän näki kuinka lattialla parit pyörivät ja kuinka Samppa soitti.
Ilmoittaisin suoraan, etten enään tahdo teidän joukossanne olla, niin olisi paljon parempi, mietti hän. Mutta ei, en minä sitä tee, mietti hän. Olen heidän joukossaan nimeksi edes niin kauvan kunnes Annan saan pois. Hänen mielensä tekee kuitenkin sinne.
Hän tuli mustasukkaiseksi miettiessään, että ehkä tyttö tällä hetkellä on jonkun kainalossa tanssissa.
Mutta mikä ihme siinä tanssissa viehättää, mietti hän. Olisikohan se jäännös siltä ajalta, jolloin tanssi kuului Jumalanpalvelukseen, jolloin ihmiset olivat alkuperäisemmällä kannalla kuin nyt ovat? Jolloin he, niinkuin vielä nytkin jotkut luonnonkansat huumaavat itsensä tanssimalla lähetäkseen jumalaansa. Olisikohan se suvusta sukuun, vuosituhansien takaa kulkenut perintö, joka on hiukan alkutarkoitustaan muuttanut, joka panee toisen ihmisen tarttumaan toiseen kiinni ja sitten pyörimään niin, että unohtuu muu, väsymyskin, panee pyörimään niin että väsyneenä viimein huohottaa kuin koira. Olisikohan tuo jäännös alkuperäistä, raivokasta eläimellisyyttä? Siihenhän, tanssiin, on halua ja kykyä noilla, joilta halu korkeampaan nautintoon puuttuu. — Mutta ei niinkään. Tanssivathan, niinhän näkyy, yhteiskunnan ylimmätkin. Niin, mutta mitä se todistaa? Ei mitään. Heiltähän voi puuttua halu korkeampaan samalla tavalla kuin noilta toisiltakin. He ovat vaan niin kaukana meistä, niin ylhäälle kohotettuja, ettemme heidän henkistä köyhyyttään näekään.
Ihmeellistä se vaan on, mikä tanssissa viehättää. En ymmärrä. Siihen on halua ja siihen kykenevät kaikki, melkein kaikki.
Kaikkea tuota miettii. Eläkööt ja olkoot! Minä elän laillani.
Ei Kalle ennen nukkumaan päässyt ennenkuin kuuli toisten tulevan seuran talolta. Siellä kuului Annankin ääni. Tuntui niin helpottavalta kun kuuli hänen tulevan.