— Mikä poikaa vaivaa, ihmettelivät isä ja äiti.
Ei mikään, saivat he tiedon nauravasta suusta.
Annaa hän karttoi.
Samaten näytti tyttökin tekevän.
Jos he jolloinkin vahingossa sattuivat kahdenkesken joutumaan, niin ei sanaa vaihdettu.
Kumpikin odotti selitystä. Mutta kumpikaan ei saanut ensinnä avatuksi suutaan siinä asiassa.
Annalla oli omat luulonsa: ensin jätti seuralla käymisen, että sai asian alkuun, eroasian. Rupesi kaduttamaan varmaankin köyhän rakkaus. Mutta olkoon! En tukkeudu! Eikä hän tukkeutunutkaan; mutta monet unettomat yöt tämä seikka hänelle toi.
Mutta iloinen oli hän päivillä, iloinen kuin laulava lintu.
Hän iloitsee, kun pääsi minusta erilleen, minusta jöröjukasta. Mutta eipä hän siitä surua näe tälläkään puolen. Hei vaan! Vapaa olen! mietti Kalle, vaikkakin tuo vapaus tuli ostetuksikin öitten tuskalla.