Sade rapisi ikkunaan ja veden yksitoikkoinen lotina, kun se katolta alas juoksi, kuului sisälle.
— Isäntä, ruoka olisi valmista, kuului samassa arka tytön ääni oven raosta.
Samassa tuli vanha nainen sisään.
— Kyllä siellä sataa, sanoi hän.
Toinen ei puhunut mitään.
— Mutta etkö sinä aijo todellakaan tahtoa Annaa enään meille jäämään? kysyi emäntä, palvelijaksi, jos ei muuksi.
— En, vastasi Kalle. Mitä te siitä puhutte enään. Olettehan jo kuulleet, ettei se sovi.
Huokaus, tuskin kuuluva kohosi vanhan naisen rinnasta, hänen katsoessaan poikansa rypistyneitä kulmia.
— Niin, siellä olisi illallinen, sanoi hän ja lähti.
Hänen mentyään viskasi poika pois sanomalehden ja antoi päänsä vaipua pöytää vasten.