Ei, ei, mikä on mennyt, niin se on mennyt, mutisi hän, nousi ja lähti pirttiin syömään illallista.
XIV.
Aika kului. Saapuivat marraskuun ensi päivät.
Oli puolen päivän aika. Syksyn raskaat pilvet olivat väistyneet ja antoivat auringon katsoa maata. Surullisen näköinen oli kellastunut nurmi.
Kankaan ison pirtin lattialle muodostui auringon valosta kirkas läikkä peräikkunan kohdalle.
Oven suussa penkillä oli vaatemyttyröitä ja suuri kori. Ne kun lähtöä odottivat.
Isäntä, Kalle, seisoi ikkunan edessä ja katseli ulos.
Äiti istui toisen ikkunan luona ja kääri paperin sisälle jotain.
Ovi aukesi ja Anna tuli sisään.
Hän istahti penkille oven suuhun ja koperoi käsillään korista. Katse harhaili ympäri pirttiä.