— Hyvästi! sanoi Kalle, tarttuen ojennettuun käteen. Hänenkin katseensa harhaili.
Kädet koskettivat toisiinsa ja erosivat.
Ääni oli kylmää kummallakin.
Mutta jos harhailevat katseet olisivat kohdanneet toisensa, niin silloin eivät kädet olisikaan eronneet. Mutta kumpikaan heistä ei voinut, ei saattanut toisensa silmiin katsoa. Koska sinä et tahdo, niin en minäkään, risteili kummankin sielussa.
Emäntä huokasi.
Tyttö riensi kiireesti korinsa luo. Emäntä meni sitä nostamaan ulos hänelle avuksi. Vaatekääryt olivat korin päällä ja renki hevosineen odotti porrasten edessä.
Kalle kuuli kuinka kärryt lähtivät vierimään.
Hän riensi ikkunasta katsomaan. Tuolla hän meni. Rengin vieressä istui.
Mitähän jos, — — — mutta silloin tuli kuva hänen sieluunsa: tyttö pellon pientareella toisen sylissä suudeltavana.
Hän istui penkille ikkunan viereen.