— Sanokaapa miksi haluatte, niin ajattelen.
— Mutta onhan tuo joukko, niinkuin sitä nimitätte, paljon muuttunut. Ovathan tavat sievistyneet entisajan tapoihin verrattuna. Onhan kansa esimerkiksi oppinut lukemaan ja paljon voisi luetella esimerkkejä, jotka osoittavat sen kehityskykyä. Siis valistustyö ei ole turhaa, koska se jotain aikaan saapi, vaikkakin hitaasti.
— On se oppinut lukemaan ja on se oppinut jotain muutakin, Mutta miten? Pakosta. Tiedättehän, jos esimerkiksi ajattelemme meidän kansamme kehitystä, miten tuo lukutaito on saavutettu. Jotkut valistuneet, Gezelius-piispathan etupäässä, sen aikaan saivat. Mutta miten? Pakolla. Vedoten tunteisiin ja viettoihin: ei saanut naimisiin mennä eikä uskonnollisiin menoihin osaa ottaa, jos ei osannut lukea. Tämä pakko juuri saikin tuon koneellisen lukutaidon aikaan. Sillä sehän oli koneellista lukemista, eihän ymmärtämisestä ollut puhettakaan. Mutta oli vastahakoista tuosta joukosta lukeminen, niinkuin se vieläkin on. Jos ei olisi pakkoa, niin suuri osa siitä ei kirjaa käteensä ottaisi.
— Te liioittelette. Lukemaanhan kansa on hyvin halukasta ja samaten oppimaan. Senhän todistaa sanomalehtien runsas leveneminen ja kirjallisuuden leveneminen, puhui Lauri Saha.
— Ihmiset ovat lisääntyneet, joten suhteellisesti tuo valveilla oleva ryhmäkin on lisääntynyt. Mutta suuri joukko nukkuu ikuista unta, se ei välitä sanomalehdistä eikä kirjallisuudesta. Kyllä se huutaa sorrosta ja sortamisesta, mutta kun leipää kurkkuunsa saa, niin on hiljaa.
— Te olette katkera, sanoi Lauri Saha.
— Jos se olisi saanut olla rauhassa, niin se olisi samallaisessa asemassa kuin kreikkalaisilla orjat. Mutta muutamat pehmeäsydämiset ihmiset ovat kuvitelleet voivansa tuon joukon herättää ikuisesta unestaan. Tuon joukon, jota kreikkalaiset osajoukoksi sanoivat ja jota nyt ei enään orjina kohdella, jolla olisi vapaa valta kohota, jos se kykenisi. Mutta se ei kykene. Huutaa se kyllä osaa — osaahan sonnikin, — kun sen päähän on ajettu jotain aatteita, kun kellokkaat edellä huutavat, niin osaa joukkokin perässä. Heiltä puuttuu ehkä toisinaan leipää, mutta kun he sitä saavat, niin silloin, silloin huuto loppuu ja joukko on tyytyväinen, muuta se ei kaipaa.
— Mutta teillähän on hirveät mielipiteet, huudahti Lauri Saha.
— Niin ehkä on, mutta todet kuitenkin. — Niin, miksi tuota joukkoa sitten vaivata! Antaisi sille leipää ja teettäisi sillä työtä ja muuten hyvin kohtelisi. Kehityskykyiset ihmiset tekisivät henkistä työtä tai mikä miellyttäisi mitäkin. Lisäisivät tuota ihmishengen tuottamaa henkistä perintöä. Miksi he koko joukkoa koittavat perässään vetää ja siihen turhaan työhön aikaansa kuluttaa. Miksi he tuota joukkoa kiskovat, tuota, joka ennen oli orjajoukko, jota ei enään sinä pidetä, mutta jona se on ollut ennen ja tulee vastakin olemaan, aina se tulee olemaan joukkona, niin tänään, niin huomenna ja niin ijankaiken. Siihen suuntaan kehitytään, että nykyisen rahaylimystön sijaan tulee hengen ylimystö. Sukuylimystö on kadottanut merkityksensä, nyt tai oikeammin tulevaisuudessa kadottaa raha- ja raa'an voiman ylimystö valtansa ja hengen ylimystö pääsee oikeuksiinsa. Mutta joukko pysyy aina joukkona, sen olot paranevat ja silloinhan se on tyytyväinen, sille hengen ylimystö suo leipää ja silloin kaikki, koko maailma on onnellinen.
— Minua ihan pyörryttää tuo teidän mielikuvituksenne lento. Te olette katkera, jostain katkeroitunut ja silti olette mielestäni väärässä. Minun mielestäni ovat kaikki terveet ihmiset kehityskykyisiä, joilla on kyky kehittää henkeään ja omistaa ihmiskunnan henkinen perintö ja kyky siitä nauttia. Kehitysmahdollisuuden siihen tarjoaa myös nuorisoseuraliike. Maalaisväestömme on hidasta ja kankeaa, koska se tähän asti on pimeydessä ollut. Mutta odotetaan ja tehdään työtä sen hyväksi, niin kyllä vielä kerran päivä vaikenee, sanoi Lauri Saha.