— Niinhän te sanotte. Te, jotka saatte olla todella sivistyneitten parissa ja jotka saatte sivistyksen hedelmistä, taiteesta ja muista ihmishengen saavutuksista monipuolisesti nauttia. Te silloin tällöin kuin huviksenne tulette tänne maalle ja saarnaatte innoissanne valistuksesta ja valistamisesta tuntematta ollenkaan valistettavianne. Mutta hyvähän on toivossa elää, puhui Kalle. Hän oli noussut kävelemään ja käveli kiihtyneenä lattialla.
— Mutta nuorisoseuraliikehän on juuri kansasta alkunsa saanut.
Siellähän sen alkujuuret ovat, sanoi Lauri Saha.
— Niinhän sanotaan. Mutta kun tarkemmin tuon liikkeen alkuvaikutteita tutkittaisiin, niin mistähän mahdettaisiinkaan löytää sen juuret? puhui Kalle. Ja vaikka se olisikin alkuisin n.s. oppimattomista, niin mitä se todistaa? Voihan niistä ja niistähän juuri kohoaakin oppineita, ei koulumaisessa merkityksessä, ymmärrättehän mitä tarkoitan. Nehän ne tuon joukon jättävät, tuosta joukosta kohoavat. Mutta nämähän kohoaisivat ilman seuroja. Siis sen toiminta, nuorisoseuraliikkeen toiminta, on turhaa. Minä esimerkiksi olen siksi tullut, mikä olen, yksin. En sano tätä, että itseäni tahtoisin kohottaa teidän silmissänne, sillä olenhan mikä olen enkä välitä mitä minusta ajattelette ja mitä minusta muut ajattelevat. Halveksin tuota joukkoa, jota te valistatte.
— Mutta ajatelkaahan, sanoi Lauri Saha. Teidän yläpuolellanne voipi olla toisia, jotka teitä halveksivat ja muita teidän laisianne. Ja voipi olla enemmän kehittyneitä ja täydellisempiä kuin te, jotka kuitenkin uskovat ihmiskunnan, koko ihmiskunnan kehitykseen; ja jos enemmän kehittyneet kuin te olette, siihen uskovat, niin silloinhan myöntänette heidän olevan oikeassa ja tunnustatte olevanne väärässä.
— Oletuksia, pelkkiä oletuksia, sanoi Kalle.
— Sekinkö, ettei ole korkeammalle kehittyneitä ihmisiä kuin te?
— En sitä tarkoittanut. On tietenkin.
— Anteeksi, jos puhun suoraan teille! Ettehän loukkaannu?
— En, puhukaa!
— Minusta tuntuu, että teiltä innostus ja rakkaus on loppunut. Noin katkeraksi en minä ainakaan toivoisi tulevani. Kyllä luulen ymmärtäväni teitä. Te olette toimineet nuorisoseurassa ja te olette innostuneet, mutta ette ole saaneet heti unelmianne toteutetuksi ja te olette kyllääntynyt ja tullut katkeraksi ja ehkä toisetkin syyt ovat vaikuttaneet teihin, syyt, joita en ole oikeutettu kyselemään. Mutta huomatkaa, että ihmiset kehittyäkseen tarvitsevat aikaa. Ihminen ei henkisesti hienostu ennenkuin sukupolvien kuluttua. Jos ihminen on alhaisella sivistysasteella ja hänen poikansa koettaa kohota isäänsä korkeammalle, niin hän sen kyllä voipi saavuttaa, mutta ei hänkään vielä ole hienostunut henkisesti, hänessäkin on jotain karkeaa, joka johtuu hänen isänsä vaikutuksesta, jonka hän on, tuo pyrkijä, saanut perinnöksi lapsuuden kodista j.n.e. Hänen poikansa useimmassa tapauksessa kohoaa yhä korkeammalle, hänen henkensä on yhä hienostuneempi, mutta vielä hänessäkin, vaikka vähemmässä määrässä huomataan karkeutta, jonka hän on isältään perinyt, tämä taas isältään j.n.e. Ja ehkä monenkin polven perästä huomataan tuota perintöä. Mutta se haihtuu polvi polvelta, kunnes se kokonaan katoaa ja tulee esille sielukas ihminen, niin täydellinen ja ylevä kuin ihminen voipi olla. Tällä tavalla voipi joissakin tapauksissa kehittyä ihminen, hitaasti kyllä, mutta varmasti.