— Eikö mitä! sanoi Kalle. Monen jalon ihmisen lapsesta tulee toisinaan — eläimellinen.
— Totta, mutta useimmassa tapauksessa kehittyneempi. Ja ajatelkaa! Kun kaikki ihmiset saataisiin kehittymään, kehityksen alkuun, niin silloin, niin silloin ihmiset muuttuisivat. Tähän toivoon perustuu myös osaltaan meidän työmme. Me tässä polvessa panemme valistustyön alkuun, laajennamme sitä, sen piiriä. Tämän jälkeen tulee hiukkasen kehittyneempi polvi j.n.e. Emme täydellistä tulosta työstämme näe; meidän työmme on tulevaisuuden työtä. Mutta siltipä se innostaa!
— Mutta kykeneekö koskaan tuo joukko kokonaisuudessa kehittymään. Mistä se voima, joka panee sen hitaat aivot toimimaan ja sen tylsät silmät järjen, tunteen ja innostuksen valoa loistamaan? — Mutta mehän joudumme liian kauvaksi. — Olen epäröivä — en tiedä varmaan mitä varmana pitää. Olisikohan totta, että olisin erehtynyt? — En tiedä. Pitää miettiä. — Mutta en voi periaatteistani luopua ennenkuin varmasti näen, että olen väärässä. Täällä on kuitenkin niin yksinään. Ei ole ollut kenen kanssa olisi keskustellut. — Kirjat kyllä, mutta sekin on niin yksipuolista. — Niin, mutta en tunnusta vielä tulleeni voitetuksi.
— Te olette edellä noista toisista. Te olette päätänne pitempi tavallista kansaa, kuten sanotaan, sanoi Lauri Saha innoissaan. Häntä ihmetytti tuon yksinäisen miehen mielipiteet ja hänen harrastuksensa. Mitä hänestä olisi tullutkaan, jos hän olisi saanut käyttää hyödykseen niitä apuja, joita tuhannet pölkkypäät kouluissa saavat? mietti hän.
Kalle oli hetken äänetönnä. Hänen mieltään hiveli niin suloisesti tuo toisen tunnustus, jonka hän tunsi ansainneensa. Mutta se suututtikin. Hän tahtoi olla yksin tai ainakin näyttää, ettei hän siitä välitä.
— En pidä imarteluista, sanoi hän jäykästi.
— En tarkoittanut imarrella. Sanoin mitä ajattelin. Mutta uskokaa, että ihmiskunta voipi kokonaisuudessaan kehittyä. Sen todistaa ainakin työ, mitä nykyaikana tehdään sen hyväksi. Työ kouluissa, työ kirkoissa, työ yhdistyksissä, seuroissa ja kaikkialla.
— Mitenkähän se sitä todistaa? kysyi epäillen Kalle ja jatkoi: kaikki näyttää ainakin turhaa olevan.
— Odottakaa, kun koetan selittää! sanoi Lauri Saha. Nyt kiehuu ja kuohuu. Nyt riidellään ja taistellaan. Nyt esimerkiksi sosialismi levenee kautta maailman, tuoden levetessään paljon pahaakin, vihaa, katkeruutta ja pyhän ja korkean halveksumista. Mutta mikä panee maailman tuollaiseen myllerrykseen? Mikä on se voima, joka raottaa tuon suuren joukon silmät, tuon joukon, jota te halveksitte?
— Halveksin, koska se on niin tyhmää. En halveksi minä, vaan moni muukin sanoi Kalle.