— Mitä sinä, poika, yksin menet, hukutat itsesi, huusi Antti.
— Enpä hukutakaan, huusi Otto ja porskutti iloisesti vedessä.
Toiset panivat vaatteita päälleen. Matti oli jo melkein vaatteissaan.
Mutta juuri kun Antti sai paidan päälleen, kuului joesta hätäinen, tuhahdettu huuto: setää-ä! Auttakaa!
Otto oli vielä kerran viehättynyt uimaan syvänteen päälle, mutta kun hän kääntyi takaisin päin, niin huomasikin hän uineensa liian kauvaksi ja tunsi voimainsa pettävän. Hän hätääntyi, kun matala rantavesikin näytti jatkavan paluumatkan pituutta.
Antti, herkeämättä mitään ajatella, riipasi nopeasti paidan pois päältään ja etsi silmillään jotain puuta, pelastaakseen sillä pojan. Mutta mitään sellaista ei sattunut olemaan.
Otto joessa taisteli henkensä edestä.
— Auttakaa! Setä!
Samassa vajosi hän syvyyteen.
Silloin syöksyi Antti juosten matalaan rantaveteen ja juoksi siinä syvännettä kohti.