Miehet siinä rannalla olivat "puuriin" lähdössä. Laiva oli ankkurissa saarten takana, jonne heidän piti soutaa. Se ei lähtenyt vielä päivään pariin, mutta siellä oli töitä, puhdistusta, ruokavarojen sijoitusta, veden-ottoa ja muuta sellaista, jonka vuoksi miesten oli oltava paikoillaan. Tämä lähtö oli kuitenkin todellinen, sillä laivaan mentyä ei sieltä saanut enää maissa käydä.
Muiden miesten joukossa oli myöskin Jaakko. Hän oli nyt ensi kertaa merelle menossa. Kolmeksi vuodeksi ja muutamaksi kuukaudeksi oli hän sitoutunut laivaan.
Heitä oli kaikkiaan kaksitoista miestä, kajuuttapoika kolmastoista. Ensimäinen perämies oli myöskin heidän kanssaan. He kaikin odottivat kapteenia.
Vihdoinkin olivat he kaikki siinä. Usea heistä oli koettanut viivyttää lähtöä, miten oli voinut. Monet olivat aivan juovuksissa koko aamupäivän kaupungin kapakoissa kierreltyään. Lähenevä eronhetki pani monen hakemaan lasista lohdutusta.
Kokolailla juovuksissa hoipertelee siinä Kankaan Antti; vaimo pitää hänen käsivarresta ja varoittelee, että hän muistaisi joukkoaan: viittä lasta ja eukkoa, eikä kaikkea ryyppäisi.
— Kyllä, kyllä; saat nähdä, että joka pennin sinulle lähetän… joka pennin, joka pennin saat, törisee Antti ja sivelee vaimonsa käsivartta.
Siitä siirtyy hän Jaakon luo, jonka vieressä Matilda seisoo. Hetken aikaa katsoo hän heitä ja alkaa laulaa loilottaa:
"Ämmät häijyt ärisee ja nauraa pahat naiset; ja nuo nuoret vaimotkin on juuri samanlaiset."
Sitten vetää hän pullon povestaan ja tarjoaa Jaakolle.
— He! Etkö ota? Häh? Eikö oikea aine kelpaa? Minkälainen mies sinä olet!… Jaa jaa, kyllä huomaan. Siinä akka paimentaa vieressä. Se on aamulla juottanut lämpimällä maidolla ja pitänyt hyvänä… Helkkari! Onhan minullakin akka, mutta minäpä en häntä tottelekaan… Äriseehän se, mutta mitä siitä. Taasen kun palaan, niin hyvänä se pitää, vaikka vähän tämmöisenä iloluontoisena lähden.