"Kuule sinä merimies, minä kirjoitan sinun ties. Sinun ties on onnetoin ja muista verratoin.
Sinä nuoren ikäsi,
iloiset päiväsi,
kulutat yksinäs,
näet harvoin ystäväs.
Et unta silmään saa,
kun kuuluu huuto taas:
Nyt sukkelana vaan,
te, pojat, reivaamaan!"
Sillä ilma yltyypi
ja aallot vyöryypi.
Niin reippahasti taas
te, pojat, reivatkaas!
Harvoin saat lautoja,
kun menet hautahan.
Tuoll' pahain kalain kidas
on sinun kirkkomaas.
"Ei ole siellä sulla ystävää yhtäkään, ken heittäisi haudan päälle muistoksi kukkaisen."
Kun laulu loppui, olivat he lähellä laivaa. Perämies huudahti:
— Hei, pojat! ja kohotti kättään. Silloin raikui reipas hurraa-huuto alukselle tervehdykseksi. Se kohotti koko paljon miesten painunutta mieli-alaa.
Vene laskettiin laivan sivuun ja miehet kiipesivät kannelle. Siinä oli heidän kotinsa, jossa heidän oli määrä viettää monet vuodet. He kiertelivät ympäri laivaa ja kurkistelivat laidan yli mereen.
Sitten ryhtyivät he nostamaan tavaroitaan kannelle ja sijoittamaan niitä "skanssiin". Juhlapuku heitettiin pois, ja jokainen pukeutui työtamineisiin: siniseen puseroon, pien tahraamiin housuihin ja raskaisiin merisaappaisiin.