Hevoset ponnistivat yhtäaikaa ja puu lähti kulkemaan. Reet painuivat paksussa lumessa sen alla niin syvään, että se itsekin viilsi lunta. Jaakko teutaroi sen päällä latvapuolella ja ohjasi ristiin köytetyistä aisoista takarekeä.
Aina väliin pysähtyivät hevoset puhaltamaan; mutta kauvaa ei Matti antanut niiden seistä, vaan hoputti vetämään.
Näin hiljalleen saatiin metsän jättiläinen nevalle, missä oli ohuemmalti lunta.
Silloin päivä olikin jo sivuuttanut puolensa ja talvinen aurinko alkoi aleta kaukana nevan laidassa kohoavan metsän taa.
Suurella ja aavalla nevalla kulki nyt kaatunut kuningas kuuden hevosen vetämänä pitkin syvälle painunutta talvitien uomaa. Jaakko ohjasi sen päällä takarekeä aisoista ja mietti ikihongan tulevia kohtaloita.
* * * * *
Oli saman päivän ilta.
Mastopuu oli rekien päällä talon kohdalla maantiellä; siinä odotti se rantamaihin lähtöä. Pakkanen oli päivän kuluessa karkkounut muille maille. Lähtönsä edellä se lie viime yönä rytyyttänyt ja paukuttanut tavattomasti. Nyt oli taivas vetäytynyt pilveen ja etelä leyhki lauhasti talvi-illan pimeyden läpi.
Pirtin ikkunoista loisti iloinen takkatuli pimeälle kartanolle, jossa oli kaksi rekeä kuormitettuna hevosten eväillä. Kummassakin oli vielä sen lisäksi pari rekeä ja toisen perässäkin vielä reki, että niihin voisi sitten Raahesta palatessa panna kuorman niille hevosille, jotka menomatkalla vetivät mastopuuta.
Pirtissä häärivät naiset laitellen eväitä miehille heidän matkaansa varten. Tarvittiinkin muonaa aika runsaasti, sillä matkalla viivyttiin noin parisen viikkoa. Miehet istuskelivat nyt tänä iltana ilman varsinaista työtä; puhdetyöt oli siirretty syrjään. Mikä heistä katseli hevosen valjaita, mikä väänsi vitsaksesta savirikkoa särkymisen varalta.