— Mistä tiedät taata? kysyi perämies.
— Miksi en tietäisi, kun se on minun kotitaloni maalla kasvanut ja olen sen itse kaatanut ja varviin tuonut.
— Tehän olette sitten sukulaisia, nauroi perämies.
— Se oli vasta puu! Siitä tuli tämä alamasto ja märssytanko; taisivat saada latvasta vielä puuvenpramraakankin, selitti Jaakko.
— Näyttää siltä, että kohta saatte kumpainenkin kuntoanne osoittaa, sanoi perämies.
Tyyrpurin puolelta tuli kolmas vihuri, joka jo kohotti aallot vaahtopäiksi ja koetti purjeiden kestävyyttä. Se oli kuin myrskyvihollisen etujoukko ennen päähyökkäystä.
— Kyllä joku toinen jo vähentäisi purjeita,-sanoi Vaalan ukko vakavana.
Tuulen perälle ilmestyi pilviä, jotka sakenemistaan sakenivat… Tuuliaiset muuttuivat yhtäjatkoiseksi tohinaksi, joka kohotti aallot yhä korkeammiksi. Aurinko meni piiloon, meri synkkeni, ja köydet alkoivat laulaa.
— Taitaa olla parasta, että venytämme nämä vehkeet pakan alle, sanoi
Vaalan ukko, osottaen keskentekoisia purjeita.
— Viekää aika kyytiä ja laittakaa valmiiksi varapurjeet! sanoi perämies.