Saatiin purje auki; se rupesi kestämään. Laiva alkoi totella ruoria ja päästiin onnellisesti väljemmille vesille.
* * * * *
Kolmen vuorokauden kuluttua asettui ilma. Tuli päiväksi melkein tyven. Miehet olivat nihki väsyksissä, sillä kolmeen vuorokauteen ei kukaan ollut silmää ummistanut, eikä paljon syönytkään. Nyt tarkastettiin laivan vauriot ja koetettiin niitä korjata parhaan mukaan.
Silloin huomattiin, että oli mennyt myöskin mies: vanha Kari, "konstapuli", oli kadonnut. Hän oli aina aikonut viime reissulle, kun kolotus oli jäytänyt hänen vanhaa ruumistaan. Tämä ainakin oli hänen viimeisensä; kolotuksestaan oli hän vihdoinkin päässyt ja odotti satojen peninkulmien päässä sitä viimeistä suurta päivää, jolloin "meri antaa ylös kuolleensa ja ruostuneet ankkurinsa".
Kun kaikesta oli selvitty, kutsui kapteeni miehistön perään. Silloin oli hyvänpuoleinen tuuli; päivä paistoi ja meri kimalteli. Kapteenin teki mieli kiittää kaikkia, mutta hän ei ollut mikään puhuja. Sentähden kävi hän suoraan asiaan ja sanoi:
— Me menetimme "konstapulin". Olen ajatellut yhtä teidän joukostanne hänen sijaansa. Luulen, että kaikki ovat valintaani tyytyväisiä… Hän pysähtyi, ja kaikki odottivat jännittyneenä; sitten hän jatkoi: Ilman häntä voisimme ehkä olla siellä, missä on Kari-vainajakin… Sen vuoksi olkoon merimies Jaakko Hirsikangas "Inon" "konstapulina"… Ja nyt hänen ensimäinen tehtävänsä on antaa meille kaikille kelpo ryyppy.
Sitten ojensi kapteeni Jaakolle ruokasäiliöiden avaimet.
Hyväksymisen murina kuului miesjoukosta. Kaikki ymmärsivät, mitä kapteeni tarkoitti, kun hän ruuanjakajaksi pani saman miehen, joka muuan päivä sitten oli hänen kimppuunsa käynyt. Nyt he kaikki saivat mieluisan hyvityksen…
* * * * *
"Ino" meni joutuin hyvässä tuulessa ja ilmassa. Oli kirkkaita päiviä, lumoavia auringonlaskuja ja ihania kuutamo-öitä, jolloin suuremmoinen tähtitaivas kuvastelee rajattomalta näyttävän valtameren syvyydessä…