— Tuolla, sinä poika rukka, kastelet vielä itsesi. Se ottaa vettä sisäänsä. Vaari tekee sinulle uuden laivan.
Ja samana päivänä rupesi hän jo sitä tekemään.
— Mitä se Janne sillä vielä…? Hän on liian kelvoton "seelauttamaan", sanoi Aunolaiska.
— Kylläpä hän siitä kasvaa. Teenpä hänelle vielä viime muiston, ennenkuin kuolen; näkee siitä sitten isompana, että oli se vaari-vainaja merimies, tuumi ukko.
Siitä oli työtä moneksi päivää. Sitä laitellessaan kertoi ukko pojalle ja Aunolaiskalle, kuinka hän kerrankin muutamassa laivassa oli tehnyt kapteenin pojalle laivan sellaisen, että sitä kaikki ihailivat.
* * * * *
Aunolan ukon laivannäpertelystä levisi pian tieto kaupungin pikkumiehille. Ukko sai uteliaita vieraita, jotka hartaasti seurasivat hänen työtään. Ja kun se alkoi valmistua, rohkeni yksi kysyä, eikö Aunola korjaisi hänenkin laivaansa: siinä on taklinki hiukan rempallaan.
Olihan Aunola ennenkin silloin tällöin tehnyt laivoja tutuille pikku pojille, kun oli sattunut muun työn välipäätä. Mutta nyt oli hänellä aikaa antautua melkein kokonaan tähän työhön.
Hänelle syntyi oma varvi, jossa oli katsojia päivät päästään kuin konsanaan "laivanlykkäjäisissä" isossa varvissa.
Mutta pojat tiesivät olla ihmisittäin. Kun vain jotakin sopimatonta tapahtui, niin ukko ärähti ja silloin oli leikki niin kaukana, että poikien piti siksi päiväksi karkkoutua pois. He eivät uskaltaneet muuta kuin lauta-aidan raosta naapuritalon pihamaalta ukkoa kurkistella.