Samaan aikaan istui Baltzar Fellman konttoorissaan ja kirjoitti
"Delphinin" kapteenille kirjettä, missä hän käski nostaa "konstapuli"
Jaakko Hirsikankaan palkkaa.
* * * * *
Aunolan ukon ei tarvinnut nähdä merielämän loppumista, sillä muutama päivä tämän perästä lähti hän isiensä luo. Se tapahtui hyvin mutkattomasti ja yksinkertaisesti.
Koko edellisen päivän — se olikin lauantai — oli hän työn touhussa. Illalla oli hän saunassa ja pani levolle aikaisin, valittamatta vähääkään sairautta. Mutta sitten sunnuntai-aamuna — ei hän varahin herännytkään, vaan — nukkui sitä pitkää unta, josta enkeli Gabriel torvellaan valveille puhaltaa.
Sitten pääsi hän puistikkoiseen hautuumaahan, syvään hiljaisuuteen ja rauhaan, toveriksi niille monille muille merikarhuille, jotka meri oli säästänyt vaikka he sen pinnalla olivat eläneet suurimman osan ikäänsä.
Haudalle hankki eukko yksinkertaisen rautaristin, jossa oli valkoiseksi maalattu pelti, mihin oli mustilla kirjaimilla merkitty:
"Tässä lepää
Merimies
JUKKA AUNOLA
s. 1782 k. 1861
Odottaen ijankaikkista
kirkastumistaan."
Pään puoleen istutti eukko tuomipensaan samana keväimenä. Siitä puusta oli ukko aina pitänyt; ja vielä viime iltanakin oli hän istuessaan pihaikkunan edessä ihaillut tuomensa tuuhevuutta.
Eukon istuttama pensas rupesi hyvin kasvamaan, ja muutaman vuoden perästä varisti se keväällä kukillaan haudan aivan valkoiseksi…
Siitä on kulunut jo kauvan. Tuomi on kasvanut suureksi puuksi, versoen juuresta uusia, kukkia kantavia haaroja, jotka sulkevat hautaristin sisäänsä. Samaten on käynyt myöskin kaupungin asukkaille: Vanha merimiespolvi on painunut "odottamaan ijankaikkista kirkastumistaan", ja uudet vesat ovat nousseet heidän tilalleen.