— Onko se todella "Delphin"?
— On se, sanoo ukko mahtavasti.
— Mistä te sen tunnette?
— Tunnenpa hyvinkin. Enhän kehtaisi tällä tavoin narrata. Ymmärräthän sen. Mene vain laittamaan Jaakolle illallista! Hänellä on nälkä.
Matilda lähti rientämään alas jyrkkiä portaita.
— Sanohan muillekin, että tietävät! huutaa hänen jälkeensä Pellikka.
Sitten asettui hän taasen katsomaan luukusta. Ja aina, kun joku tuttava käveli päivänpaisteisella kadulla tapulin juurella, huusi hän:
— Hoi, ho-hoi! "Delphin" tulee!
Pian on tapulissa kuin markkinat. Portaat jymisevät tulijain ja menijäin alla. Kaikki katsovat merelle, missä komea laiva levitetyin purjein lähenee. Jokaiselle selittää Pellikka mielellään:
— Kun minä satuin vilkaisemaan merelle, niin näin Kraaselissa "flakun". Silloin oli kello justiinsa viisi. Sitten minä aloin kiikaroida ja heti tunsin, että sieltä tulee "Delphin". Sitten sattui Aunolan tyttö tästä alta menemään, niin minä sille huusin, — sen mies kun on "Delphinissä" — että "Delphin" tulee. Se tahtoi siihen paikkaan tupertua. He heh! Se juoksi tänne ja luuli, etten minä muka laivaa tuntisi. Minä sanoin hänelle, että juokse vain joutuin puuroa keittämään! Uskoi se ja lähti; meni kuin noidan nuoli, he heh!