Vihdoin loppui ihmisten tulva tapulissa. Jo aikoja oli Pellikka sulkenut vahtikoppinsa oven. Ihmiset pääsivät ainoastaan kelloihin asti ja sieltä luukuista merelle katsomaan. Pellikan kammiossa oli muutamia ukkoja ja hänelle tuttuja pikku poikia. He pitivät silmällä laivan tuloa; sen saattoikin jo paljaalla silmällä helposti tuntea. Oli jo ilta. Aurinko oli melkein laskullaan ja loi välkkyvään mereen punertavan juovan, mikä näytti ulottuvan auringosta rantaan asti.
Yhä lähemmäksi tuli laiva. Aavaa, silmänkantamatonta ulappaa laski se pullistunein purjein. Se toi riemua ja onnea moneen taloon kaupungissa; sen ohessa toi se makeita pisketeitä, savipiippuja, silkkihuiveja ja paljon muuta. Ihmekö olikaan, jos sitä katsottiinkin. Nyt oli se kohta perillä. Tapulissa olevat näkivät sen pääsevän Raskan "redille". Se teki komean kaaren, purjeet rupesivat lepattamaan ja ankkurit laskettiin. Se oli perillä.
Sitten reivattiin purjeet. Se tuli alastomaksi. Kaupungista ajoivat varvin tietä lääkäri, redari ja tullarit Maivaperään. Hetken perästä laskettiin laivasta kapteenin vene sivuun ja se lähti noutamaan herroja laivantarkastukseen.
Siinä viipyi kappaleen aikaa.
Sitten laskettiin suuri laivavene veteen. Siihen alkoivat miehet kantaa arkkujaan ja säkkejään. Pian irtautui vene laivasta ja lähti hyvää vauhtia kaupungin rantaa kohti, missä laituri oli väkeä mustanaan.
* * * * *
Päästyään tapulista kadulle, lähti Matilda kiireesti kotiin. Vaikka apteekki oli kirkon vieressä, ei hän muistanut asiaansa.
Kotiin palatessaan tuli hänen mieleensä, että mitähän, jos laivalla olisi tapahtunut jokin onnettomuus; jos se olisi kohdannut Jaakkoa! Pohjanmerikin on aina myrskyinen, ja heidän Englannista lähdettyään ei kukaan ole voinut heistä tietoa saada. Hän tunsi suurta tuskaa ajatellessaan tätä mahdollisuutta.
Kotinsa portille päästyään tyyntyi hän ja sai pahat ajatukset karkoitetuksi. Juoksujalkaa kiiruhti hän sisään.
— "Delphin" tulee. On jo lähellä. Kävin tapulissa, puhui hän huoneeseen rynnättyään.