— Voi hyvänen aika! Nytkö se tulee! alkoi Aunolaiska päivitellä.
Lattialla leikki poika. Hänet Matilda otti syliinsä ja loruili onnellisena:
— Isä tulee. Ymmärrätkö, että isä tulee. Sinä et ole sitä vielä nähnyt, eikä hän sinua… Saapa nähdä, tunnetteko toisenne? Vai rupeatko huutamaan, kun isä ottaa sinut syliinsä? Isä on semmoinen suuri mies, partasuu… Saat vetää sitä parrasta… Voi, kun meillä on lysti! Minä panen päällesi pyhäpuvun.
— Aivanhan sinä olet hupsu. Sehän kerkeää sotkea vaatteensa moneenkin kertaan, ennenkuin isä tulee. Mutta missä on pullo?
— Voi herran tähden! En minä muistanut koko tippoja, kun kuulin, että
Jaakko tulee…
— Semmoista se on! Lähti noutamaan, eikä tuonutkaan.
— Ihmekö tuo.
— Ihme se on, kun noin mieli menee. Aivanhan sinä olet sekaisin päästäsi, kun panet pojan puhtaalle sängynpeitteelle.
— On teidänkin päänne sekaisin ollut, kun isä ennen on mereltä palannut.
— En minä noin hupsuna sentään. Minä rupesin laittamaan ruokaa, puhdistamaan huoneita ja kävin pyytämässä Erkkiläiskää saunaansa lämmittämään. Siitä ukko piti. Ja luulen, että niin tekee Jaakkokin. Ei hän loruilemisesta välitä, vaan hän tahtoo jotakin suuhun pantavaa.