Ennenkuin he olivat kerenneet pitkästikään ajaa, kertyi heille suuri saattoväki. Siinä oli etupäässä kaupungin poikia, joista toiset alkoivat kiipeillä puun päälle.
— Menettekö, sen vietävät! karjasi Matti ja huiskasi heihin päin suitsiperillä.
Silloin livahtivat pojat puun päältä ja kuultuaan Matin puheesta miehet savolaisiksi, he kaikin alkoivat kirkua:
— "Savolainen pulloposki, syöpi puuron leivän kanssa."
— Teillä, sen tuhannen kappaleilla, ei olisi syödä edes paljastakaan leipää, jos me savolaiset emme toisi tänne jyviä ja jauhoja, senkin rantamaan rakkikoirat! ärjyi Matti.
— Olesta hiljaa ja anna poikain huutaa! sanoi Latolainen Matille ja nauroi.
Silloin pojat kertyivät hyväntuulisen Latolaisen kintereille ja kärttivät häneltä lupaa nousta puun päälle. Muutamia hän nostikin sinne ja sanoi sitten tasaisella tavallaan:
— Enempää eivät hevoset jaksa vetää.
Näin tulivat he likelle toria. Katu heidän edessään oli niin täynnä kuormia, että heidän täytyi pysähtyä odottamaan. Siihen kertyi pian väkeä suurta mastopuuta ja Savon miehiä ihmettelemään.
Etempää torilta riensi juoksujalkaa eräs hyvin pitkä ja punakka vanhanpuoleinen mies. Tullessaan tyrkki hän tiellään olevia syrjään, niin että kiitti kun pääsi hänen edestään väistymään.