Hän muisteli ja ihmetteli kaupunkiin tulemistaan. Pojat, jotka nytkin kilmuilivat hänen luonaan puun ympärillä, olivat merkillisen eläviä, aivankuin oravat metsässä. Turkasen pahankurisia ne olivat! Hän ei heitä uskaltanut paljon katsoakaan, peläten heidän rupeavan haukkumaan. Ei koskaan ennen hän ollut osannut ajatellakaan poikien olevan sellaisia kuin nämä. Ja entäpäs se pitkä ukko, joka äsken yritti heidät syyttä suotta piestä! Mutta leppyi siinä samassa, kun Latolainen häntä vastusti. Teki ihan toisin kuin hänen kotiseudullaan. Siellähän mies suuttuu yhä enemmän, jos häntä vastustetaan. — Tämän kaupungin meno tuntui hänestä ylösalasin käännetyltä kaikin puolin. Vilkasta se oli ja kiehtovaa. Olisi hirmuisen hupaista saada olla siinä mukana! Se vasta olisi toista, verrattuna kotikylän nukkuvaan elämään.
Siinä istuessaan huomasi hän katua pitkin tulla köpittävän vanhan, mutta vilkasliikkeisen äijän. Ukko pysähtyi, päästyään puun kohdalle. Hänen silmänsä vilkuttivat kummallisen nauravasti.
— Onpa totta vie siihen ankkuroinut suuri puu… Kuusi pukseeria on edessä. — Mistä asti ne ovat sitä vetäneet?… Häh, poika? ärjäsi hän, kun Jaakko ei heti hänelle vastannut.
— Pielavedeltä, sanoi Jaakko.
— Vai aina Pielavedeltä… No tietääkö savolaisen poika, mitä tämmöisestä hirrestä tehdään?
— Maston ne sanovat siitä tulevan.
— Aivan niin. Mutta kestäisikö savolaisen pojan pää nousta tuonne latvaan, jos se pystyyn hiissattaisiin? Vai rupeaisiko päätä fiiraamaan… Häh?
— Mitäpäs asiaa tuon latvaan olisikaan, sanoi Jaakko.
— Mitäkö asiaa latvaan? Sitä ei kysy kukaan muu kuin savolainen. Kuule! Tämän puun latvassa kiikkuu vielä moni poika. Voi jos tietäisit, mitä minä tiedän, niin jo nyt kuulisit kuinka tuuli viheltää ja vinkuu siinä taklaasissa, mitä tämä puu on kantava. Näkisit miten nämä heiluu ja huojuu ja miten poikia rimpuilee aina "puukempramraakalla" asti köysiä selvittelemässä, katsoen silmät seisovina meren myllerrystä. Niitä tulee aaltoja kuin vuoria toinen toistaan ajaen… Oh! Niin se on poika… No eivätkö ne Savon ukot sitten puissa rimpuile? kysyi ukko ja nauraa virnisteli.
— Eivät ne niin hulluja vielä ole olleet.