— Ei ole nytkään sen enempää. Millä minä olisin saanut sellaiset, että ne olisivat kelvanneet.
Leenan ilakoiva hymy kuoleutui hänen huulilleen. Hän näki selvästi, ettei hän enää ole Jaakolle se, mikä oli ollut.
Hetken seisoi hän siinä neuvotonna ja katsoi miten Jaakko hänestä välittämättä korjasi aitaa. Kun hän tunsi, ettei heillä ole mitään puhuttavaa, lähti hän kävelemään tietä pitkin ja koetti laulaa hyräillä. Mutta päästyään Jaakon näkyvistä hyrskähti hän itkemään.
Vaan Jaakko tunsi, että nyt on hänen suhteensa tyttöön aivan selvillä. Se tuntui vapauttavalta, ja hänen mielessään kangasteli kuvia kaukaisen seudun tytöistä, jotka astuvat keveästi ja ovat niin viekottelevan näköisiä.
* * * * *
Oltiin syksyssä. Ensimäiset kuurayöt olivat olleet ja niitä seurasi sitten kirkkaita päiviä, jolloin syksyn monivärinen loisto puissa ja maassa silmiä ilahdutti.
Peltojen kellertävillä sängillä seisoi ruiskuhilaita ja ohra oli koottu suuriin aumoihin. Riihiä puitiin paraaltaan. Hirsikankaan talossa puitiin kaikki vilja heti syksyllä, eikä jätetty sitä talven alle niinkuin monessa paikassa Savossa tehdään.
Jaakko ja Matti ja heidän kumppaninaan yksi piioista puivat riihen joka päivä. Heillä ei ollutkaan enää monta jälellä.
Eräänä iltapäivänä kun he olivat päässeet riihestä ja saaneet saunatuksi, ehdotti Jaakko veljelleen, että he vetäisivät jälellä olevat viljat riihen viereen, ettei niitä tarvitsisi enää joka päivä pellolta noutaa.
Sinä iltana vedättivätkin he viljan riihen eteen.