Koko matkan oli hän kulkenut jalkaisin, laukussa jonkun verran evästä ja kukkarossaan jonkun verran rahaa. Näillä varoilla oli hänen äitinsä hänet kotoa lähtiessä varustanut.
Silloin yöllä, tulipalon jälkeen, oli hän ennen lähtöään mennyt äitinsä puheille. Isä oli ollut vielä riihen raunioilla. — Äiti oli ensin vastustanut hänen menoaan, mutta nähdessään, että Jaakko lähtee, kielsi hän tai käski, oli hän varustanut hänelle eväslaukun ja antanut hänelle säästörahansa. Sitten oli poika kenenkään huomaamatta kadonnut.
Oli jo pimeä ilta, kun hän pääsi tullista Kirkkokadulle, joka oli paikkapaikoin aivan pimeä. Ainoastaan siinä näki eteensä, missä valo talojen ikkunoista lankesi kadulle. Siellä täällä vilkkui hänen edessään kaukana häilyviä valopilkkuja. Ne olivat lyhtyjä, joilla jotkut kadulla kulkevat valaisivat tietään.
Muutaman talon portista tuli kadulle nainen, jolla oli lyhty kädessään. Hän joutui juuri Jaakon edellä kulkemaan. Hänen perässään pääsi Jaakko aina torille asti, jossa näki paremmin puotien ikkunoista virtaavan valotulvan vuoksi. Siellä poikkesi Jaakon edellä kulkenut nainen johonkin kauppaan. Entisestään tunsi Jaakko nyt paikat. Hän päätti mennä ensi yöksi patruuna Sovion pirttiin, jossa hän oli viime talvenakin ollut.
Torilta kääntyi hän Isollekadulle, joka johti rantaan. Tämä katu oli jotenkin valoisa, sillä sen varrella, kummallakin puolen, oli kauppapuoti melkein joka talossa. Kun hän kääntyi sinne, tuulahti häntä vastaan rannalta merituuli; sieltä kuului myös rantaa vasten vyöryvien aaltojen taukoamaton kohina. Hän tunsi tulleensa aavan veden äärelle, sillä noin raskaasti eivät hänen kotirannallaan kovallakaan tuulella aallot jymisseet. Hän tunsi outoa väristystä; yksinäisyyden tunne valtasi hänet hetkeksi. Häntä oudostutti pitkä, puolittain pimeä katu, jonka päästä kuului kumea meren pauhina, ja josta tuuli toi kirpeää meren hajua.
Siinä samassa oli hän Sovion talon portilla, josta poikkesi avaraan pihaan. Se ei ollut aivan pimeä, sillä ison rakennuksen akkunoista lankesi valo melkein pihan perälle, josta loisti myöskin kahdesta ikkunasta tuli. Ne olivat pirtin ikkunat. Pihalla häämötti paljon matkamiesten kuormia ja kärryjä.
Hän astui pirttiin, missä oli joukko miehiä, mikä syömässä evästä laukustaan, mikä juttelemassa kaupunki-asioista. He olivat kaikki maalaisia, jotka olivat tuoneet Sovion patruunan makasiineihin maalaistavaroitaan ja veivät palatessaan tavarakuorman takaisin.
Seinän vieressä pirtin perällä istui Sovion patruunan punakka renki. Hänet tunsi Jaakko viime käymiseltään; mutta renki ei näyttänyt häntä muistavan. Jaakon tulosta eivät muutkaan näyttäneet välittävän; toiset kääntyivät katsomaan, mutta useimmat eivät kiinnittäneet häneen mitään huomiotaan.
Hetken istuttuaan oven vieressä, siirtyi Jaakko likelle renkiä ja kysyi arasti:
— Saako täällä olla yötä?